Urantia-kirjan - Luku 55
Valon ja elämän sfäärit



DOWNLOADS ➔   DOWNLOAD  PDF   PDF w/English 

Urantia-kirjan   

II OSA. Paikallisuniversumi



   Luku 55
Valon ja elämän sfäärit

Paper 55
The Spheres of Light and Life

    VALON JA ELÄMÄN aikakausi on ajallis-avaruudellisen maailman viimeinen evoluutioon kuuluva kehitystaso. Tällainen asuttu maailma on päässyt kyseiseen vaiheeseen suoriutumalla aluksi ensimmäisistä alkukantaisen ihmisen ajoista ja käymällä sen jälkeen läpi toisiaan seuranneet planetaariset aikakaudet: Planeettaprinssiä edeltävän aikakauden, Planeettaprinssin jälkeisen aikakauden, Aatamin jälkeisen aikakauden, Hallinnollisen Pojan jälkeisen aikakauden ja lahjoittautuneen Pojan jälkeisen aikakauden. Ja sen jälkeen Kolminaisuuden Opettaja-Poikien toisiaan seuranneet planetaariset tehtäväkäynnit ovat aina vain pitemmälle menevine, jumalallista totuutta ja kosmista viisautta ilmentävine ilmoituksineen valmistaneet tällaisen maailman kaiken huipennuksena olevaa evolutionaarista saavutustasoa, vakiintunutta valon ja elämän statusta, varten. Näissä ponnistuksissa Opettaja-Pojat saavat aina nauttia Loistavien Iltatähtien ja toisinaan myös Melkisedekien antamaa apua lopullisen planetaarisen aikakauden vakiinnuttamiseksi.
55:0.1 (621.1) THE age of light and life is the final evolutionary attainment of a world of time and space. From the early times of primitive man, such an inhabited world has passed through the successive planetary ages—the pre- and the post-Planetary Prince ages, the post-Adamic age, the post-Magisterial Son age, and the postbestowal Son age. And then is such a world made ready for the culminating evolutionary attainment, the settled status of light and life, by the ministry of the successive planetary missions of the Trinity Teacher Sons with their ever-advancing revelations of divine truth and cosmic wisdom. In these endeavors the Teacher Sons enjoy the assistance of the Brilliant Evening Stars always, and the Melchizedeks sometimes, in establishing the final planetary age.
    Tämä Opettaja-Poikien viimeisen planetaarisen tehtäväkäyntinsä päätteeksi avaama valon ja elämän aikakausi jatkuu asutuissa maailmoissa ennalta määräämättömän ajan. Jokainen vakiintuneen statuksen edistyvä vaihe saatetaan Hallinnollisten Poikien oikeudellisin toimin erillistää peräkkäisiksi tuomiokausiksi, mutta kaikki tällaiset oikeudelliset toimet ovat puhtaasti teknisiä, eivätkä millään tavoin muuta planeetan tapahtumain kulkua.
55:0.2 (621.2) This era of light and life, inaugurated by the Teacher Sons at the conclusion of their final planetary mission, continues indefinitely on the inhabited worlds. Each advancing stage of settled status may be segregated by the judicial actions of the Magisterial Sons into a succession of dispensations; but all such judicial actions are purely technical, in no way modifying the course of planetary events.
    Vain superuniversumin yhteyspiireihin asettuville planeetoille on turvattu jatkuva olemassaolo, mutta sikäli kuin tiedämme, tässä tarkasteltavien valoon ja elämään asettuneiden maailmojen on määrä jatkaa olemassaoloaan kaikki tulevaisuuden ikuiset aikakaudet.
55:0.3 (621.3) Only those planets which attain existence in the main circuits of the superuniverse are assured of continuous survival, but as far as we know, these worlds settled in light and life are destined to go on throughout the eternal ages of all future time.
    Valon ja elämän aikakauden ilmaantuminen evolutionaarisessa maailmassa koostuu seitsemästä vaiheesta, ja tässä yhteydessä tulisi panna merkille, että Henkeen fuusioituneiden kuolevaisten maailmat kehittyvät samoja suuntaviivoja noudatellen kuin suuntaajafuusiosarjoihin kuuluvat maailmat. Nämä valon ja elämän seitsemän vaihetta ovat:
55:0.4 (621.4) There are seven stages in the unfoldment of the era of light and life on an evolutionary world, and in this connection it should be noted that the worlds of the Spirit-fused mortals evolve along lines identical with those of the Adjuster-fusion series. These seven stages of light and life are:
    1. Ensimmäinen eli planetaarinen vaihe.
55:0.5 (621.5) 1. The first or planetary stage.
    2. Toinen eli järjestelmävaihe.
55:0.6 (621.6) 2. The second or system stage.
    3. Kolmas eli konstellaatiovaihe.
55:0.7 (621.7) 3. The third or constellation stage.
    4. Neljäs eli paikallisuniversumivaihe.
55:0.8 (621.8) 4. The fourth or local universe stage.
    5. Viides eli piensektorivaihe.
55:0.9 (621.9) 5. The fifth or minor sector stage.
    6. Kuudes eli suursektorivaihe.
55:0.10 (621.10) 6. The sixth or major sector stage.
    7. Seitsemäs eli superuniversumivaihe.
55:0.11 (621.11) 7. The seventh or superuniverse stage.
    Tämän kertomuksen lopuksi kuvaillaan näitä edistyvän kehityksen vaiheita siinä mielessä, miten ne suhteutuvat universumin organisaatioon, mutta kukin maailma voi saavuttaa kunkin vaiheen planetaariset arvot muiden maailmojen kehityksestä tai planetaarisen tason yläpuolella olevista universumihallinnon tasoista täysin riippumatta.
55:0.12 (621.12) At the conclusion of this narrative these stages of advancing development are described as they relate to the universe organization, but the planetary values of any stage may be attained by any world quite independent of the development of other worlds or of the superplanetary levels of universe administration.

1. Morontiatemppeli

1. The Morontia Temple

    Morontiatemppelin olemassaolo asutun maailman pääkaupungissa on todistuksena tällaisen sfäärin pääsystä valon ja elämän vakiintuneisiin aikakausiin. Ennen kuin Opettaja-Pojat viimeisen tehtäväkäyntinsä päättyessä lähtevät maailmasta, he avaavat tämän evolutionaarisen saavutustason viimeisen aikakauden; he valvovat tapahtumia sinä päivänä, jona ”pyhä temppeli laskeutuu maan päälle”. Tätä tapahtumaa, joka on merkki valona elämän aikakauden sarastamisesta, kunnioittaa tälle planeetalle lahjoittautunut Paratiisin-Poika aina henkilökohtaisella läsnäolollaan, sillä hän saapuu todistamaan tätä suurta päivää. Ja tässä verrattoman kauniissa temppelissä tämä lahjoittautunut Paratiisin-Poika julistaa pitkään palvelleen Planeettaprinssin uudeksi Planeetan Hallitsijaksi ja antaa tällaiselle uskolliselle Lanonandek-Pojalle uudet valtuudet ja planeetan asioiden osalta entistä laajemman määräysvallan. Myös Järjestelmän Hallitsija on läsnä ja puhuu näiden julistusten vahvistukseksi.
55:1.1 (622.1) The presence of a morontia temple at the capital of an inhabited world is the certificate of the admission of such a sphere to the settled ages of light and life. Before the Teacher Sons leave a world at the conclusion of their terminal mission, they inaugurate this final epoch of evolutionary attainment; they preside on that day when the “holy temple comes down upon earth.” This event, signalizing the dawn of the era of light and life, is always honored by the personal presence of the Paradise bestowal Son of that planet, who comes to witness this great day. There in this temple of unparalleled beauty, this bestowal Son of Paradise proclaims the long-time Planetary Prince as the new Planetary Sovereign and invests such a faithful Lanonandek Son with new powers and extended authority over planetary affairs. The System Sovereign is also present and speaks in confirmation of these pronouncements.
    Morontiatemppelissä on kolme osaa. Keskimmäisenä on Paratiisin lahjoittautuneen Pojan pyhäkkö. Oikealla on entisen Planeettaprinssin, nykyisen Planeetanhallitsijan, istuin; ja temppelissä läsnä ollessaan tämä Lanonandek-Poika on tuon maailman hengellisempien yksilöiden nähtävissä. Vasemmalla on planeetan palvelukseen kiinnitettyjen finaliittien kulloisenkin päällikön istuin.
55:1.2 (622.2) A morontia temple has three parts: Centermost is the sanctuary of the Paradise bestowal Son. On the right is the seat of the former Planetary Prince, now Planetary Sovereign; and when present in the temple, this Lanonandek Son is visible to the more spiritual individuals of the realm. On the left is the seat of the acting chief of finaliters attached to the planet.
    Vaikka planetaaristen temppelien onkin sanottu ”laskeutuvan taivaasta”, mitään varsinaista ainetta ei todellisuudessa siirretä järjestelmän päämajasta. Kunkin temppelin rakenne suunnitellaan pienoiskoossa järjestelmän pääkaupungissa, ja Morontiavoiman Valvojat tuovat sen jälkeen nämä hyväksytyt suunnitelmat planeetalle. Täällä he ryhtyvät rakennusohjeita noudattaen ja yhdessä Fyysisten Päävalvojien kanssa rakentamaan morontiatemppeliä.
55:1.3 (622.3) Although the planetary temples have been spoken of as “coming down from heaven,” in reality no actual material is transported from the system headquarters. The architecture of each is worked out in miniature on the system capital, and the Morontia Power Supervisors subsequently bring these approved plans to the planet. Here, in association with the Master Physical Controllers, they proceed to build the morontia temple according to specifications.
    Keskikokoiseen morontiatemppeliin mahtuu istumaan noin kolmesataatuhatta katsojaa. Näitä rakennuksia ei käytetä palvontaan, näytelmäesityksiin eikä kaukoviestityssanomien vastaanottamiseen, vaan ne on vihitty planeetan erityisseremonioita varten, kuten yhteydenpitoon Järjestelmän Hallitsijan tai Kaikkein Korkeimpien kanssa; erityisiä näkyväistämisseremonioita varten, joiden tarkoituksena on paljastaa henkiolentojen persoonallisuuden läsnäolo; sekä hiljaisuudessa tapahtuvaa kosmista mietiskelyä varten. Kosmisen filosofian koulut pitävät siellä päättäjäistilaisuuksiaan, ja siellä pidetään niin ikään tilaisuus, jossa kyseisen maailman kuolevaiset saavat planetaarisen tunnustuksen saavutuksistaan korkea-asteisen sosiaalisen palvelun alalla sekä muista merkittävistä suorituksista.
55:1.4 (622.4) The average morontia temple seats about three hundred thousand spectators. These edifices are not used for worship, play, or for receiving broadcasts; they are devoted to the special ceremonies of the planet, such as: communications with the System Sovereign or with the Most Highs, special visualization ceremonies designed to reveal the personality presence of spirit beings, and silent cosmic contemplation. The schools of cosmic philosophy here conduct their graduation exercises, and here also do the mortals of the realm receive planetary recognition for achievements of high social service and for other outstanding attainments.
    Tällainen morontiatemppeli toimii myös kokoontumispaikkana, jossa ollaan todistamassa elävien kuolevaisten siirtoa morontiaolomuodon piiriin. Koska taivaaseenottotemppeli on valmistettu morontiamateriaalista, sitä ei tuhoa sen kuluttavan tulen hehkuva kirkkaus, joka jälkiä jättämättä hävittää siellä lopullisen fuusion jumalallisen Suuntaajan kanssa kokevien kuolevaisten fyysisen ruumiin. Suurikokoisessa maailmassa nämä lähtöleimahdukset ovat miltei yhtämittaisia, ja taivaaseenottotapausten lisääntyessä planeetan eri puolille järjestetään morontiaelämän sivupyhäkköjä. Oleskelin hiljattain kaukana pohjoisessa sijaitsevassa maailmassa, jossa oli toiminnassa kaksikymmentäviisi morontiapyhäkköä.
55:1.5 (622.5) Such a morontia temple also serves as the place of assembly for witnessing the translation of living mortals to the morontia existence. It is because the translation temple is composed of morontia material that it is not destroyed by the blazing glory of the consuming fire which so completely obliterates the physical bodies of those mortals who therein experience final fusion with their divine Adjusters. On a large world these departure flares are almost continuous, and as the number of translations increases, subsidiary morontia life shrines are provided in different areas of the planet. Not long since I sojourned on a world in the far north whereon twenty-five morontia shrines were functioning.
    Vakiintumista edeltävissä maailmoissa eli planeetoilla, joilla ei ole morontiatemppeleitä, nämä fuusioleimahdukset tapahtuvat useinkin planeetan ilmakehässä, jonne keskiväliolennot ja fyysiset valvojat nostavat siirtoehdokkaan aineellisen ruumiin.
55:1.6 (622.6) On presettled worlds, planets without morontia temples, these fusion flashes many times occur in the planetary atmosphere, where the material body of a translation candidate is elevated by the midway creatures and the physical controllers.

2. Kuolema ja taivaaseenotto

2. Death and Translation

    Luonnollinen, fyysinen kuolema ei ole kuolevaiselle olennolle väistämättömyys. Valtaosa pitkälle ehtineistä evolutionaarisista olennoista, valon ja elämän viimeisessä vaiheessa olevien maailmojen kansalaisista, ei kuole, vaan heidät otetaan lihallisesta elämästä suoraan morontiaolemassaolon piiriin.
55:2.1 (623.1) Natural, physical death is not a mortal inevitability. The majority of advanced evolutionary beings, citizens on worlds existing in the final era of light and life, do not die; they are translated directly from the life in the flesh to the morontia existence.
    Tämä kokemus translaatiosta, jossa siis siirrytään aineellisesta elämästä morontiatilaan, kokemus kuolemattoman sielun fuusiosta sisimmässä olevan Suuntaajan kanssa, käy yhä tavallisemmaksi, sitä mukaa kun planeetan kehitys etenee. Aluksi vain muutamat kunkin aikakauden kuolevaisista saavuttavat sellaisen hengellisen edistymisen tason, että heidät temmataan taivaaseen, mutta kun Opettaja-Poikien toinen toistaan seuraavista aikakausista koostuva jakso alkaa, sattuu yhä useampia suuntaajafuusioita, ennen kuin näiden edistyvien kuolevaisten yhä pitemmäksi käyvä elämänkaari päättyy. Ja Opettaja-Poikien viimeiseen tehtäväkäyntiin mennessä jo lähimain neljännes näistä suurenmoisista kuolevaisista on saanut vapautuksen luonnollisesta kuolemasta.
55:2.2 (623.2) This experience of translation from the material life to the morontia state—fusion of the immortal soul with the indwelling Adjuster—increases in frequency commensurate with the evolutionary progress of the planet. At first only a few mortals in each age attain translation levels of spiritual progress, but with the onset of the successive ages of the Teacher Sons, more and more Adjuster fusions occur before the termination of the lengthening lives of these progressing mortals; and by the time of the terminal mission of the Teacher Sons, approximately one quarter of these superb mortals are exempt from natural death.
    Kun ollaan pitemmällä valon ja elämän aikakaudessa, keskiväliolennot tai näiden kumppanit aavistavat sielun ja Suuntaajan yhdistymisen olevan lähestymässä, ja he huomauttavat tästä kohtalonsuojelijoille. Nämä vuorostaan tiedottavat nämä asiat finaliittiryhmälle, jonka toimivallan alaisuudessa tämä kuolevainen mahdollisesti toimii; sitten julkaistaan Planeetan Hallitsijan käsky, jonka mukaan tämä kuolevainen vetäytyy kaikista planetaarisista velvollisuuksista, jättää jäähyväiset synnyinmaailmalleen ja lähtee Planeetan Hallitsijan sisempään temppeliin odottamaan siellä siirtokuljetusta morontiaan, translaatioleimahdusta evoluution aineellisesta toimipiiristä esihengellisen edistymisen morontiatasolle.
55:2.3 (623.3) Farther along in the era of light and life the midway creatures or their associates sense the approaching status of probable soul-Adjuster union and signify this to the destiny guardians, who in turn communicate these matters to the finaliter group under whose jurisdiction this mortal may be functioning; then there is issued the summons of the Planetary Sovereign for such a mortal to resign all planetary duties, bid farewell to the world of his origin, and repair to the inner temple of the Planetary Sovereign, there to await morontia transit, the translation flash, from the material domain of evolution to the morontia level of prespirit progression.
    Kun tällaisen fuusioehdokkaan perhe, ystävät ja työtoverit ovat kokoontuneet morontiatemppeliin, he asettuvat sen keskuskorokkeen ympärille, jolla fuusioehdokkaat lepäävät, samalla kun he vapaasti keskustelevat paikalle kokoontuneiden ystäviensä kanssa. Heidän väliinsä järjestyy kehäksi taivaallisia persoonallisuuksia suojelemaan aineellisia kuolevaisia niiden energioiden vaikutukselta, joita esiintyy sen ”elämän leimahduksen” hetkellä, joka vapauttaa ylösnousemusehdokkaan aineellisen ruumiin kahleista ja tekee tällaisen evolutionaarisen kuolevaisen hyväksi kaiken, mitä luonnollinen kuolema omalta osaltaan tekee lihallisuudesta sillä keinoin vapautuville.
55:2.4 (623.4) When the family, friends, and working group of such a fusion candidate have forgathered in the morontia temple, they are distributed around the central stage whereon the fusion candidates are resting, meantime freely conversing with their assembled friends. A circle of intervening celestial personalities is arranged to protect the material mortals from the action of the energies manifest at the instant of the “life flash” which delivers the ascension candidate from the bonds of material flesh, thereby doing for such an evolutionary mortal everything that natural death does for those who are thereby delivered from the flesh.
    Avaraan temppeliin saattaa kokoontua useita fuusioehdokkaita yhtä aikaa. Ja miten kaunis onkaan tämä tilaisuus, johon kuolevaiset näin kokoontuvat todistamaan hengellisissä liekeissä tapahtuvaa rakkaittensa ylösnousemusta, ja millaisen vastakohdan se muodostaakaan niille aiemmille aikakausille, jolloin kuolevaisten oli luovutettava poisnukkuneensa maan luonnonvoimien syliin! Ihmisen kehityksen aikaisemmille vaiheille ominaisen itkun ja valituksen tilalla on nyt hurmioitunut ilo ja ylevin innostus, kun nämä Jumalaa tuntevat kuolevaiset lausuvat rakkailleen väliaikaiset jäähyväiset kuluttavan tulen suurenmoisuuden ja korkeuksiin nousevan kirkkauden hengellisten liekkien siirtäessä heidät pois aineellisista yhteyksistään. Valoon ja elämään asettuneissa maailmoissa ”hautajaiset” ovat tilaisuuksia, joissa vallitsee ylin ilo, syvä autuudentunne ja sanoin kuvaamaton toivo.
55:2.5 (623.5) Many fusion candidates may be assembled in the spacious temple at the same time. And what a beautiful occasion when mortals thus forgather to witness the ascension of their loved ones in spiritual flames, and what a contrast to those earlier ages when mortals must commit their dead to the embrace of the terrestrial elements! The scenes of weeping and wailing characteristic of earlier epochs of human evolution are now replaced by ecstatic joy and the sublimest enthusiasm as these God-knowing mortals bid their loved ones a transient farewell as they are removed from their material associations by the spiritual fires of consuming grandeur and ascending glory. On worlds settled in light and life, “funerals” are occasions of supreme joy, profound satisfaction, and inexpressible hope.
    Usko, toivo ja varmuus täyttävät näiden edistyvien kuolevaisten sielun yhä suuremmassa määrin. Tunnelma translaatioalttarin ympärille kerääntyneiden keskuudessa muistuttaa riemuitsevien ystävien ja sukulaisten tunnelmaa, silloin kun nämä kerääntyvät jonkun ryhmänsä jäsenen valmistumistilaisuuteen tai kun he ovat todistamassa jollekulle joukkoonsa kuuluvalle myönnetyn suuren kunnianosoituksen luovuttamista. Olisi selvästikin hyödyllistä, jos vähemmän edistyneet kuolevaiset voisivat oppia suhtautumaan luonnolliseen kuolemaan tavalla, jossa olisi edes rahtunen tätä samaa iloa ja riemullisuutta.
55:2.6 (623.6) The souls of these progressing mortals are increasingly filled with faith, hope, and assurance. The spirit permeating those gathered around the translation shrine resembles that of the joyful friends and relatives who might assemble at a graduating exercise for one of their group, or who might come together to witness the conferring of some great honor upon one of their number. And it would be decidedly helpful if less advanced mortals could only learn to view natural death with something of this same cheerfulness and lightheartedness.
    Kuolevaiset läsnäolijat eivät fuusioleimahduksen jälkeen voi nähdä mitään taivaaseen otetuista kumppaneistaan. Tällaiset taivaaseen otetut sielut menevät suuntaajasiirrolla suoraan asianomaisen morontiakoulutusmaailman kuolleistaheräämissaliin. Näitä tapahtumia, joissa on kysymys elävien ihmisolentojen translaatiosta morontiamaailmoihin, valvoo arkkienkeli, joka oli määrättynä tuohon maailmaan sinä päivänä, jona se oli juuri asettunut valoon ja elämään.
55:2.7 (624.1) Mortal observers can see nothing of their translated associates subsequent to the fusion flash. Such translated souls proceed by Adjuster transit direct to the resurrection hall of the appropriate morontia-training world. These transactions concerned with the translation of living human beings to the morontia world are supervised by an archangel who was assigned to such a world on the day when it was first settled in light and life.
    Kun maailma on saavuttanut valon ja elämän neljännen vaiheen, yli puolet kuolevaisista poistuu planeetalta siten, että heidät otetaan elävien joukosta. Tällainen kuolemantapausten väheneminen jatkuu jatkumistaan, mutta en tiedä ainoatakaan järjestelmää, jonka asutut maailmat — vaikka ne olisivat asettuneet elämään jo kauan sitten — olisivat täysin vapaita luonnollisesta kuolemasta keinona päästä lihallisuuden kahleista. Ja aina siihen saakka, kunnes tällainen planetaarisen kehityksen korkea taso on yleispätevästi saavutettu, paikallisuniversumin morontiakoulutusmaailmojen on edelleenkin palveltava kehittyvien morontiaetenijöiden opetus- ja kulttuurisfääreinä. Kuoleman eliminoiminen on teoreettisesti mahdollista, mutta havaintojeni mukaan niin ei vielä ole tapahtunut. Tällainen tilanne on kenties saavutettavissa vakiintuneen planetaarisen elämän seitsemännen vaiheen toisiaan seuraavien aikakausien kaukaisuudessa olevien jaksojen aikana.
55:2.8 (624.2) By the time a world attains the fourth stage of light and life, more than half the mortals leave the planet by translation from among the living. Such diminishment of death continues on and on, but I know of no system whose inhabited worlds, even though long settled in life, are entirely free from natural death as the technique of escape from the bonds of flesh. And until such a high state of planetary evolution is uniformly attained, the morontia-training worlds of the local universe must continue in service as educational and cultural spheres for the evolving morontia progressors. The elimination of death is theoretically possible, but it has not yet occurred according to my observation. Perhaps such a status may be attained during the faraway stretches of the succeeding epochs of the seventh stage of settled planetary life.
    Vakiintuneiden sfäärien kukoistuksen aikakausina taivaaseen otetut sielut eivät käy mansiomaailmojen läpi. He eivät myöskään viivy opiskelijan ominaisuudessa järjestelmän tai konstellaation morontiamaailmoissa. He eivät läpikäy yhtäkään morontiaelämän varhaisemmista vaiheista. He ovat ainoat ylösnousemuskuolevaiset, jotka näin miltei kokonaan välttävät morontiatilassa tapahtuvan siirtämisen aineellisesta olotilasta puolittaiseen hengen tilaan. Tällaiset Pojan tempaamat kuolevaiset saavat ylösnousemuksellisen elämänvaiheen ensimmäisen kokemuksensa universumipäämajan edistysmaailmojen palvelutehtävissä. Ja näistä Salvingtonin opintomaailmoista he palaavat opettajan asemassa juuri niihin maailmoihin, jotka he ohittivat, ja jatkavat myöhemmin matkaansa sisäänpäin Paratiisia kohti reittiä, joka on asetettu kuolevaisten ylösnousemusta varten.
55:2.9 (624.3) The translated souls of the flowering ages of the settled spheres do not pass through the mansion worlds. Neither do they sojourn, as students, on the morontia worlds of the system or constellation. They do not pass through any of the earlier phases of morontia life. They are the only ascending mortals who so nearly escape the morontia transition from material existence to semispirit status. The initial experience of such Son-seized mortals in the ascension career is in the services of the progression worlds of the universe headquarters. And from these study worlds of Salvington they go back as teachers to the very worlds they passed by, subsequently going on inward to Paradise by the established route of mortal ascension.
    Jospa vain voisit vierailla pitkälle edenneessä kehitysvaiheessa olevalla planeetalla, käsittäisit pian, mistä syystä tällainen eriytetty ylösnousemuskuolevaisten vastaanotto mansio- ja korkeampiin morontiamaailmoihin on järjestetty. Ymmärtäisit oitis, että tällaisilta suuresti kehittyneiltä sfääreiltä matkaan lähtevät olennot ovat valmiita jatkamaan Paratiisiin-nousuaan paljon ennen Urantian kaltaisesta sekavasta ja takapajuisesta maailmasta saapuvaa keskivertokuolevaista.
55:2.10 (624.4) Could you but visit a planet in an advanced stage of development, you would quickly grasp the reasons for providing for the differential reception of ascending mortals on the mansion and higher morontia worlds. You would readily understand that beings passing on from such highly evolved spheres are prepared to resume their Paradise ascent far in advance of the average mortal arriving from a disordered and backward world like Urantia.
    Nousivatpa ihmiset morontiamaailmoihin miltä planetaariselta saavutusten tasolta tahansa, seitsemän mansiosfääriä tarjoavat heille yltäkyllin tilaisuuksia saada opettaja-oppilaina kokemusta kaikesta, mikä heiltä jäi heidän synnyinplaneettansa edistyneen statuksen johdosta kokematta.
55:2.11 (624.5) No matter from what level of planetary attainment human beings may ascend to the morontia worlds, the seven mansion spheres afford them ample opportunity to gain in experience as teacher-students all of everything which they failed to pass through because of the advanced status of their native planets.
    Universumi soveltaa erehtymättä näitä yhdenvertaistamismenetelmiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, ettei yhdeltäkään taivasmatkalaiselta riistetä mitään, mikä on hänen ylösnousemuskokemukselleen välttämätöntä.
55:2.12 (624.6) The universe is unfailing in the application of these equalizing techniques designed to insure that no ascender shall be deprived of aught which is essential to his ascension experience.

3. Kultaiset aikakaudet

3. The Golden Ages

    Tänä valon ja elämän aikakautena maailma voi Planeetan Hallitsijan isällisen hallinnon alaisuudessa aina vain paremmin. Tähän aikaan mennessä maailmat edistyvät jo liikevoimalla, jonka yksikielisyys, yksiuskontoisuus ja — normaaleilla sfääreillä — yksirotuisuus tuottavat. Mutta tämä aikakausi ei ole täydellinen. Näissä maailmoissa on vieläkin hyvinvarustettuja sairaaloita, sairaiden hoitokoteja. Tapaturmista johtuvien vammojen hoidon, korkeaan ikään väistämättömästi liittyvän raihnaisuuden sekä vanhuudenheikkoudesta johtuvien häiriöiden muodostamat ongelmat ovat yhä olemassa. Sairastuvuutta ei ole koskaan voitettu, eikä maan eläimiä ole vielä täydellisesti alistettu, mutta verrattaessa niitä Planeettaprinssiä edeltäneen aikakauden alkukantaisen ihmisen aikoihin tällaiset maailmat ovat kuin Paratiisi. Jos sinut voitaisiin yhtäkkiä kuljettaa tässä kehitysvaiheessa olevalle planeetalle, kuvailisit vaistomaisesti tällaista maailmaa taivaaksi maan päällä.
55:3.1 (624.7) During this age of light and life the world increasingly prospers under the fatherly rule of the Planetary Sovereign. By this time the worlds are progressing under the momentum of one language, one religion, and, on normal spheres, one race. But this age is not perfect. These worlds still have well-appointed hospitals, homes for the care of the sick. There still remain the problems of caring for accidental injuries and the inescapable infirmities attendant upon the decrepitude of old age and the disorders of senility. Disease has not been entirely vanquished, neither have the earth animals been subdued in perfection; but such worlds are like Paradise in comparison with the early times of primitive man during the pre-Planetary Prince age. You would instinctively describe such a realm—could you be suddenly transported to a planet in this stage of development—as heaven on earth.
    Aineellisista asioista huolehtivan ihmisten hallituksen toiminta jatkuu koko tämän suhteellisen edistyksen ja verrattaisen täydellisyyden aikakauden läpi. Vierailin äskettäin eräässä valon ja elämän ensimmäisessä vaiheessa olevassa maailmassa, jossa julkiset toiminnot rahoitettiin kymmenysmenetelmällä. Jokainen täysikasvuinen työntekijä — ja kaikilla työkykyisillä kansalaisilla oli jokin työ — maksoi kymmenen prosenttia tuloistaan tai pääomansa lisäyksestä julkiseen kassaan, josta se käytettiin seuraaviin tarkoituksiin:
55:3.2 (625.1) Human government in the conduct of material affairs continues to function throughout this age of relative progress and perfection. The public activities of a world in the first stage of light and life which I recently visited were financed by the tithing technique. Every adult worker—and all able-bodied citizens worked at something—paid ten per cent of his income or increase to the public treasury, and it was disbursed as follows:
    1. Kolme prosenttia käytettiin totuuden — tieteen, opetuksen ja filosofian — edistämiseen.
55:3.3 (625.2) 1. Three per cent was expended in the promotion of truth—science, education, and philosophy.
    2. Kolme prosenttia osoitettiin kauneudelle — vapaille harrastuksille, sosiaaliselle vapaa-ajanvietolle ja taiteelle.
55:3.4 (625.3) 2. Three per cent was devoted to beauty—play, social leisure, and art.
    3. Kolme prosenttia omistettiin hyvyydelle — sosiaaliselle palvelutyölle, altruismille ja uskonnolle.
55:3.5 (625.4) 3. Three per cent was dedicated to goodness—social service, altruism, and religion.
    4. Yksi prosentti siirrettiin vakuutusrahastoksi tapaturman, sairauden, vanhuuden tai torjumattomissa olevien onnettomuuksien aiheuttaman työkyvyttömyyden varalle.
55:3.6 (625.5) 4. One per cent was assigned to the insurance reserves against the risk of incapacity for labor resultant from accident, disease, old age, or unpreventable disasters.
    Tämän planeetan luonnonvaroja hoidettiin yhteiskunnallisina varoina, yhteisomaisuutena.
55:3.7 (625.6) The natural resources of this planet were administered as social possessions, community property.
    Korkein tässä maailmassa kansalaiselle myönnettävä kunnianosoitus oli ”korkeimman palvelun” kunniamerkki, joka oli ainoa morontiatemppelissä koskaan luovutettava tunnustuksenosoitus. Tämä tunnustus myönnettiin niille, jotka olivat pitkään jatkuneella toiminnallaan kunnostautuneet aineellisuuden tuolle puolelle menevän tutkimustoiminnan tai planeetan sosiaalisen palvelutoiminnan jollakin lohkolla.
55:3.8 (625.7) On this world the highest honor conferred upon a citizen was the order of “supreme service,” being the only degree of recognition ever to be granted in the morontia temple. This recognition was bestowed upon those who had long distinguished themselves in some phase of supermaterial discovery or planetary social service.
    Useimpia yhteiskunnallisia ja hallinnollisia virkoja hoitivat miehet ja naiset yhdessä. Suurin osa opetustyöstä tehtiin niin ikään yhdessä; samanlaiset yhdessä toimivat parit suorittivat myös kaikki oikeudelliset luottamustehtävät.
55:3.9 (625.8) The majority of social and administrative posts were held jointly by men and women. Most of the teaching was also done jointly; likewise all judicial trusts were discharged by similar associated couples.
    Näissä suurenmoisissa maailmoissa jakso, jolloin vanhemmat saavat lapsia, ei jatku erityisen pitkään. Ei ole kovin suositeltavaa päästää lapsiperheessä ikäeroja kasvamaan liian suuriksi. Kun lapsilla ei ole suuria ikäeroja, he kykenevät antamaan paljon enemmän keskinäisen kasvatuksensa hyväksi. Ja lapset saavuttavat näissä maailmoissa suurenmoisen kouliintumisen sellaisten kilpajärjestelmien avulla, jotka edellyttävät halullista eteenpäin pyrkimistä totuuden, kauneuden ja hyvyyden oppimisen pitkälle edistyneillä alueilla ja monenlaista pystyvyyttä edustavilla osa-alueilla. Ei ole pelkoa, etteikö tällaisilla glorifioiduilla sfääreilläkin ilmenisi paljon pahaa, todellista tai potentiaalista, mikä on totuuden ja erheen, hyvän ja pahan, synnin ja vanhurskauden välillä tehtävän valinnan kannalta haastavaa.
55:3.10 (625.9) On these superb worlds the childbearing period is not greatly prolonged. It is not best for too many years to intervene between the ages of a family of children. When close together in age, children are able to contribute much more to their mutual training. And on these worlds they are magnificently trained by the competitive systems of keen striving in the advanced domains and divisions of diverse achievement in the mastery of truth, beauty, and goodness. Never fear but that even such glorified spheres present plenty of evil, real and potential, which is stimulative of the choosing between truth and error, good and evil, sin and righteousness.
    Tällaisilla edistyneillä evolutionaarisilla planeetoilla kuolevaisten olemassaoloon liittyy kuitenkin eräs väistämätön rasite. Kun vakiintunut maailma edistyy valon ja elämän kolmannen vaiheen tuolle puolen, kaikkien taivasmatkalaisten on määrä ennen piensektoriinpääsyä saada jonkinlainen, kestoltaan lyhytaikainen tehtävä kehityksen aikaisempia vaiheita läpikäyvällä planeetalla.
55:3.11 (625.10) Nevertheless, there is a certain, inevitable penalty attaching to mortal existence on such advanced evolutionary planets. When a settled world progresses beyond the third stage of light and life, all ascenders are destined, before attaining the minor sector, to receive some sort of transient assignment on a planet passing through the earlier stages of evolution.
    Jokainen näistä toinen toistaan seuraavista aikakausista merkitsee yhä parempia tuloksia planetaarisen edistymisen kaikilla aloilla. Valon aikakauden alkuvaiheessa totuuden julkituontia laajennettiin niin, että se kattoi universumien universumin toiminnot, kun taas järjestyksessä toisella aikakaudella Jumaluutta koskevana opintona on pyrkimys saada käsitys Luoja-Poikien — Seitsenkertaisen Jumalan ensimmäisen tason — olemuksen, tehtävän, huolenpidon, yhteyksien, alkuperän ja päämäärän moninaisuudesta.
55:3.12 (626.1) Each of these successive ages represents advancing achievements in all phases of planetary attainment. In the initial age of light the revelation of truth was enlarged to embrace the workings of the universe of universes, while the Deity study of the second age is the attempt to master the protean concept of the nature, mission, ministry, associations, origin, and destiny of the Creator Sons, the first level of God the Sevenfold.
    Urantian kokoisella planeetalla olisi, sitten kun se jo on melko pitkälle vakiintunut, suunnilleen sata hallinnollista alakeskusta. Näitä alakeskuksia johtaisi jokin seuraavista pätevien hallintovirkailijoiden ryhmistä:
55:3.13 (626.2) A planet the size of Urantia, when fairly well settled, would have about one hundred subadministrative centers. These subordinate centers would be presided over by one of the following groups of qualified administrators:
    1. Nuoret Aineelliset Pojat ja Tyttäret, jotka on tuotu järjestelmän pääkaupungista toimimaan hallitsevan Aatamin ja Eevan avustajina.
55:3.14 (626.3) 1. Young Material Sons and Daughters brought from the system headquarters to act as assistants to the ruling Adam and Eve.
    2. Planeettaprinssin puolittain kuolevaisiin kuuluvan esikunnan jälkeläiset, joita on eräissä maailmoissa tuotettu tätä ja muita samankaltaisia tehtäviä varten.
55:3.15 (626.4) 2. The progeny of the semimortal staff of the Planetary Prince who were procreated on certain worlds for this and other similar responsibilities.
    3. Suoraan Aatamista ja Eevasta polveutuva planetaarinen jälkeläistö.
55:3.16 (626.5) 3. The direct planetary progeny of Adam and Eve.
    4. Aineellistetut ja ihmistetyt keskiväliolennot.
55:3.17 (626.6) 4. Materialized and humanized midway creatures.
    5. Suuntaajaanfuusioitumisen statuksen omaavat kuolevaiset, jotka omasta pyynnöstään ja Suuntaajien universumipäällikkönä toimivan Personoidun Suuntaajan määräyksestä on väliaikaisesti irrotettu taivaasenottojärjestyksestä, jotta he voisivat toistaiseksi jäädä planeetalle hoitamaan tärkeitä hallinnollisia virkoja.
55:3.18 (626.7) 5. Mortals of Adjuster-fusion status who, upon their own petition, are temporarily exempted from translation by the order of the Personalized Adjuster of universe chieftainship in order that they may continue on the planet in certain important administrative posts.
    6. Planetaarisissa hallintokouluissa erityisesti koulutetut kuolevaiset, jotka ovat lisäksi saaneet morontiatemppelin kunniamerkin korkeimmasta palvelutyöstä.
55:3.19 (626.8) 6. Specially trained mortals of the planetary schools of administration who have also received the order of supreme service of the morontia temple.
    7. Tietyt valinnaiset komissiot, joihin kuuluu kolme asian vaatimalla tavalla pätevöitynyttä kansalaista. Kansalaiset valitsevat heidät aika ajoin Planeetan Hallitsijan määräyksestä sen mukaan, miten heillä on erityistä kykyä johonkin tiettyyn tehtävään, joka on kyseisellä planetaarisella erityislohkolla välttämätön suorittaa.
55:3.20 (626.9) 7. Certain elective commissions of three properly qualified citizens who are sometimes chosen by the citizenry by direction of the Planetary Sovereign in accordance with their special ability to accomplish some definite task which is needful in that particular planetary sector.
    Urantian edessä oleva suuri hankaluus valon ja elämän ylevän planetaarisen tavoitteen saavuttamisen kannalta sisältyy sairauksien, rappeutumisen, sodan, monia värejä olevien rotujen ja monikielisyyden ongelmiin.
55:3.21 (626.10) The great handicap confronting Urantia in the matter of attaining the high planetary destiny of light and life is embraced in the problems of disease, degeneracy, war, multicolored races, and multilingualism.
    Mikään evolutionaarinen maailma ei voi toivoakaan etenevänsä valoonvakiintuneisuuden ensimmäistä vaihetta pitemmälle, ennen kuin se on päässyt tilanteeseen, jossa vallalla on yksi kieli, yksi uskonto ja yksi filosofia. Yksirotuisuus helpottaa tällaisen tilan saavuttamista suuresti, mutta Urantian monikansaisuus ei tee korkeampien vaiheiden saavuttamista mahdottomaksi.
55:3.22 (626.11) No evolutionary world can hope to progress beyond the first stage of settledness in light until it has achieved one language, one religion, and one philosophy. Being of one race greatly facilitates such achievement, but the many peoples of Urantia do not preclude the attainment of higher stages.

4. Hallinnolliset uudelleenjärjestelyt

4. Administrative Readjustments

    Vakiintuneen olemassaolon toinen toistaan seuraavien vaiheiden kuluessa asutut maailmat astuvat hämmästyttäviä edistysaskeleita tehtävään tarjoutuneiden Lopullisuuden Saavuttajakunnan jäsenten, niiden Paratiisin saavuttaneiden taivasmatkalaisten viisaan ja myötätuntoisen hallinnon alaisuudessa, jotka ovat palanneet huolehtimaan lihallisuudessa elävistä veljistään. Nämä finaliitit toimivat aktiivisessa yhteistyössä Kolminaisuuden Opettaja-Poikien kanssa, mutta varsinaisen osallistumisensa maailman asioiden hoitoon he aloittavat vasta morontiatemppelin ilmestyessä maan päälle.
55:4.1 (626.12) In the successive stages of settled existence the inhabited worlds make marvelous progress under the wise and sympathetic administration of the volunteer Corps of the Finality, ascenders of Paradise attainment who have come back to minister to their brethren in the flesh. These finaliters are active in co-operation with the Trinity Teacher Sons, but they do not begin their real participation in world affairs until the morontia temple appears on earth.
    Lopullisuuden Saavuttajakunnan planetaarisen hoivan virallisesti alettua taivaallisten joukkojen enemmistö vetäytyy pois näyttämöltä. Mutta kohtalonsuojelijaserafit osoittavat edelleenkin henkilökohtaista hoivaa valossa edistyville kuolevaisille. Näitä enkeleitä saapuu kaikkina vakiintuneina aikakausina tosiasiassa entistäkin suuremmin määrin, sillä planetaarisen elämänkaarensa kuluessa yhä suuremmat ihmisryhmät saavuttavat kuolevaisille asetettujen tasavertaisten tavoitteiden saavuttamista merkitsevän kolmannen kosmisen kehän.
55:4.2 (626.13) Upon the formal inauguration of the planetary ministry of the Corps of the Finality, the majority of the celestial hosts withdraw. But the seraphic guardians of destiny continue their personal ministry to the progressing mortals in light; indeed such angels come in ever-increasing numbers throughout the settled ages since larger and larger groups of human beings reach the third cosmic circle of co-ordinate mortal attainment during the planetary life span.
    Tämä on vasta ensimmäinen niistä peräkkäisistä hallinnollisista järjestelyistä, jotka liittyvät peräjälkeen seuraavien aikakausien yhä loistavampien tulosten saavuttamiseen asutuissa maailmoissa, sitä mukaa kuin nämä etenevät vakiintuneen olomuodon ensimmäisestä vaiheesta seitsemänteen.
55:4.3 (627.1) This is merely the first of the successive administrative adjustments which attend the unfolding of the successive ages of increasingly brilliant attainment on the inhabited worlds as they pass from the first to the seventh stage of settled existence.
    1. Valon ja elämän ensimmäinen vaihe. Tässä ensimmäisessä vakiintuneessa vaiheessa olevaa maailmaa hoitaa kolme hallitsijaa:
55:4.4 (627.2) 1. The first stage of light and life. A world in this initial settled stage is being administered by three rulers:
    a.Planeetan Hallitsija, jonka on määrä ennen pitkää saada neuvoja tässä tarkoituksessa toimivalta Kolminaisuuden Opettaja-Pojalta, ja tämä on mitä todennäköisimmin tällaisten Poikien viimeisen kyseisellä planeetalla toimineen ryhmän päällikkö.
55:4.5 (627.3) a. The Planetary Sovereign, presently to be advised by a counseling Trinity Teacher Son, in all probability the chief of the terminal corps of such Sons to function on the planet.
    b. Planeetan finaliittikunnan päällikkö.
55:4.6 (627.4) b. The chief of the planetary corps of finaliters.
    c. Aatami ja Eeva, jotka toimivat yhdessä Prinssi-Hallitsijan ja finaliittien päällikön kaksinaisen johtajuuden yhdistäjinä.
55:4.7 (627.5) c. Adam and Eve, who function jointly as the unifiers of the dual leadership of the Prince-Sovereign and the chief of finaliters.
    Ylennetyt ja tehtävistään vapautetut keskiväliolennot toimivat serafisuojelijoiden ja finaliittien tulkkeina. Eräs Kolminaisuuden Opettaja-Poikien viimeisimpiä tekoja heidän päätösvierailullaan on asianomaisen maailman keskiväliolentojen vapauttaminen tehtävistään ja näiden ylentäminen (tai palauttaminen) korkeampaan planetaariseen asemaan nimittämällä heidät vakiintuneen sfäärin uuden hallinnon vastuunalaisiin virkoihin. Ihmisten näkökyvyn ulottuvuuteen on jo tehty sellaiset muutokset, että kuolevaisten on mahdollista tunnistaa nämä siihen asti näkymättömät serkkunsa varhaiselta Aatamin hallituskaudelta. Tämän mahdollistavat fyysisen tieteen viimeiset löydöt yhdessä Fyysisten Päävalvojien planetaaristen toimintojen laajenemisen kanssa.
55:4.8 (627.6) Acting as interpreters for the seraphic guardians and the finaliters are the exalted and liberated midway creatures. One of the last acts of the Trinity Teacher Sons on their terminal mission is to liberate the midwayers of the realm and to promote (or restore) them to advanced planetary status, assigning them to responsible places in the new administration of the settled sphere. Such changes have already been made in the range of human vision as enable mortals to recognize these heretofore invisible cousins of the early Adamic regime. This is made possible by the final discoveries of physical science in liaison with the enlarged planetary functions of the Master Physical Controllers.
    Järjestelmän Hallitsijalla on valtuudet myöntää keskiväliolennoille vapautus tehtävistä milloin tahansa ensimmäisen vakiintuneen vaiheen jälkeen niin, että he Elämänkantajien ja fyysisten valvojien antaman avun turvin saattavat muuttua morontiatilassa olevan ihmisen kaltaiseksi, ja Ajatuksensuuntaajan saatuaan he voivat lähteä nousemaan kohti Paratiisia.
55:4.9 (627.7) The System Sovereign has authority to release midway creatures any time after the first settled stage so that they may humanize in the morontia by the aid of the Life Carriers and the physical controllers and, after receiving Thought Adjusters, start out on their Paradise ascension.
    Kolmannessa ja sitä myöhäisemmissä vaiheissa jotkut keskiväliolennot jatkavat yhä toimintaansa, pääosin finaliittien kontaktipersoonallisuuksina, mutta sitä mukaa kuin siirrytään valon ja elämän vaiheesta toiseen, keskiväliolentojen tilalle astuu yhä suuremmassa määrin yhteyspalvelijoiden uusia yhteisöjä; vain hyvin harvat heistä jäävät koskaan valon neljännen vaiheen tuolle puolen. Paratiisista saapuu seitsemännen vaiheen aikana absoniittihoivaajia palvelemaan tiettyjen universumiluotujen tehtävissä.
55:4.10 (627.8) In the third and subsequent stages, some of the midwayers are still functioning, chiefly as contact personalities for the finaliters, but as each stage of light and life is entered, new orders of liaison ministers largely replace the midwayers; very few of them ever remain beyond the fourth stage of light. The seventh stage will witness the coming of the first absonite ministers from Paradise to serve in the places of certain universe creatures.
    2. Valon ja elämän toinen vaihe. Tälle aikakaudelle luo maailmoissa loistoa sen Elämänkantajan saapuminen, josta tulee planeetan hallitsijoiden vapaaehtoinen neuvonantaja asioissa, jotka koskevat kuolevaisrodun puhdistamiseen ja vakauttamiseen tarvittavia lisätoimenpiteitä. Näin Elämänkantajat siis osallistuvat aktiivisesti ihmissuvun edelleen kehittämiseen — fyysisessä, sosiaalisessa ja taloudellisessa mielessä. Ja tällöin he laajentavat valvontaansa siten, että se kattaa kuolevaiskannan edelleenpuhdistamisen. Tämä tapahtuu ne takapajuiset ja sitkeähenkiset jäänteet lujin ottein eliminoimalla, jotka edustavat heikompilaatuista potentiaalia älyllisellä, filosofisella, kosmisella ja hengellisellä alalla. Ne, jotka suunnittelevat elollisuuden ja juurruttavat sen asutettavaan maailmaan, ovat kaikin puolin päteviä neuvomaan Aineellisia Poikia ja Tyttäriä; ja näillä on puolestaan täydet ja kiistattomat valtuudet puhdistaa kehittyvä rotu kaikista epäsuotuisasti vaikuttavista tekijöistä.
55:4.11 (627.9) 2. The second stage of light and life. This epoch is signalized on the worlds by the arrival of a Life Carrier who becomes the volunteer adviser of the planetary rulers regarding the further efforts to purify and stabilize the mortal race. Thus do the Life Carriers actively participate in the further evolution of the human race—physically, socially, and economically. And then they extend their supervision to the further purification of the mortal stock by the drastic elimination of the retarded and persisting remnants of inferior potential of an intellectual, philosophic, cosmic, and spiritual nature. Those who design and plant life on an inhabited world are fully competent to advise the Material Sons and Daughters, who have full and unquestioned authority to purge the evolving race of all detrimental influences.
    Vakiintuneen planeetan toisesta vaiheesta lähtien ja sittemmin sen koko kehityskulun ajan Opettaja-Pojat palvelevat finaliittien neuvonantajina. Tällaisissa tehtävissä he palvelevat vapaaehtoisina, eivät tehtäväänosoituksen nojalla. Ja he palvelevat yksinomaan finaliittikunnan mukana, paitsi että Planetaarinen Aatami ja Eeva voivat Järjestelmän Hallitsijan suostumuksella saada heitä neuvojikseen.
55:4.12 (627.10) From the second stage on throughout the career of a settled planet the Teacher Sons serve as counselors to the finaliters. During such missions they serve as volunteers and not by assignment; and they serve exclusively with the finaliter corps except that, upon the consent of the System Sovereign, they may be had as advisers to the Planetary Adam and Eve.
    3. Valon ja elämän kolmas vaihe. Asutut maailmat alkavat tämän kauden aikana arvostaa uudella tavalla Päivien Muinaisia, Seitsenkertaisen Jumalan toista tasoa, ja näiden superuniversumin hallitsijoiden edustajat solmivat uusia yhteyksiä planeetan hallintoon.
55:4.13 (628.1) 3. The third stage of light and life. During this epoch the inhabited worlds arrive at a new appreciation of the Ancients of Days, the second phase of God the Sevenfold, and the representatives of these superuniverse rulers enter into new relationships with the planetary administration.
    Finaliitit toimivat vakiintuneen olemassaolon jokaisen toinen toistaan seuraavan aikakauden kuluessa yhä moninaisemmissa ominaisuuksissa. Finaliittien, Iltatähtien (ylienkeleiden) ja Kolminaisuuden Opettaja-Poikien välillä vallitsee läheinen yhteistyösuhde.
55:4.14 (628.2) In each succeeding age of settled existence the finaliters function in ever-increasing capacities. There exists a close working connection between the finaliters, the Evening Stars (the superangels), and the Trinity Teacher Sons.
    Tämän tai seuraavan aikakauden kuluessa nelijäsenisen hoivaajahenkiryhmän avustama Kolminaisuuden Opettaja-Poika kiinnitetään valinnaisen kuolevaistoimeenpanopäällikön palvelukseen, ja tämä puolestaan asetetaan nyt Planeetan Hallitsijan rinnalle maailman asioiden yhteishallintoviranomaiseksi. Nämä kuolevaiset toimeenpanopäälliköt palvelevat planeetan ajanlaskun mukaan kaksikymmentäviisi vuotta, ja nimenomaan tämä uusi asiaintila helpottaa Aatamin ja Eevan seuraavina aikakausina tapahtuvaa irrottautumista pitkäaikaisena toimintakohteenaan olleesta maailmasta.
55:4.15 (628.3) During this or the following age a Teacher Son, assisted by the ministering-spirit quartette, becomes attached to the elective mortal chief executive, who now becomes associated with the Planetary Sovereign as joint administrator of world affairs. These mortal chief executives serve for twenty-five years of planetary time, and it is this new development that makes it easy for the Planetary Adam and Eve to secure release from their world of long-time assignment during the following ages.
    Hoivaavien henkien nelijäsenisiin ryhmiin kuuluvat sfäärin serafipäällikkö, superuniversumin sekonafineuvonantaja, taivaaseenottoja valvova arkkienkeli sekä se omniafi, joka toimii järjestelmän päämajaan sijoitetun Valtuutetun Vartiomiehen henkilökohtaisena edustajana. Mutta nämä neuvojat eivät koskaan tyrkytä neuvojaan.
55:4.16 (628.4) The ministering-spirit quartettes consist of: the seraphic chief of the sphere, the superuniverse secoraphic counselor, the archangel of translations, and the omniaphim who functions as the personal representative of the Assigned Sentinel stationed on the system headquarters. But these advisers never proffer counsel unless it is asked for.
    4. Valon ja elämän neljäs vaihe. Kolminaisuuden Opettaja-Pojat ilmestyvät maailmoihin uusissa rooleissa. Avustajinaan sellaisia luotujen kolminaistamia poikia, jotka ovat varsin kauan olleet yhteydessä heidän luokkaansa, he saapuvat nyt maailmoihin Planeetan Hallitsijan ja hänen kumppaniensa vapaaehtoisiksi neuvonantajiksi ja neuvojiksi. Tällaiset Paratiisi—Havonan kolminaistamien poikien ja ylösnousemuksellisten kolminaistamien poikien muodostamat parit edustavat toisistaan poikkeavia universuminäkökulmia ja erilaisia henkilökohtaisia kokemuksia, jotka ovat planeettojen vallankäyttäjien kannalta erittäin hyödyllisiä.
55:4.17 (628.5) 4. The fourth stage of light and life. On these worlds the Trinity Teacher Sons appear in new roles. Assisted by the creature-trinitized sons so long associated with their order, they now come to the worlds as volunteer counselors and advisers to the Planetary Sovereign and his associates. Such couples—Paradise-Havona-trinitized sons and ascender-trinitized sons—represent differing universe viewpoints and diverse personal experiences which are highly serviceable to the planetary rulers.
    Tämän aikakauden jälkeen Planetaarinen Aatami ja Eeva voivat milloin tahansa anoa Hallitsija-Luojapojalta vapautusta planetaarisista velvollisuuksista kyetäkseen aloittamaan nousunsa Paratiisiin; tai he voivat jäädä planeetalle sellaisten edistyneiden kuolevaisten muodostaman yhä hengellisemmän yhteisön vasta ilmaantuvan luokan johtajiksi, jotka pyrkivät käsittämään Loistavien Iltatähtien julkituomia finaliittien filosofisia opetuksia, Iltatähtiä nimittäin määrätään nyt näihin maailmoihin työskentelemään pareittain superuniversumin päämajasta saapuvien sekonafien kanssa.
55:4.18 (628.6) At any time after this age the Planetary Adam and Eve can petition the Sovereign Creator Son for release from planetary duties in order to begin their Paradise ascent; or they can remain on the planet as directors of the newly appearing order of increasingly spiritual society composed of advanced mortals striving to comprehend the philosophic teachings of the finaliters portrayed by the Brilliant Evening Stars, who are now assigned to these worlds to collaborate in pairs with the seconaphim from the headquarters of the superuniverse.
    Finaliitit huolehtivat enimmäkseen yhteisön uusien ja aineellisuuden ylittävien toimintojen — sosiaalisten, kulttuuristen, filosofisten, kosmisten ja hengellisten — alkuunsaattamisesta. Sikäli kuin olemme voineet havaita, he jatkavat tätä hoivaa pitkälle evolutionaarisen vakauden seitsemänteen vaiheeseen, jolloin he mahdollisesti lähtevät suorittamaan hoivatyötä ulkoavaruuteen. Otaksumme, että tämän jälkeen heidän paikkansa täyttävät Paratiisista tulevat absoniittiset olennot.
55:4.19 (628.7) The finaliters are chiefly engaged in initiating the new and supermaterial activities of society—social, cultural, philosophic, cosmic, and spiritual. As far as we can discern, they will continue this ministry far into the seventh epoch of evolutionary stability, when, possibly, they may go forth to minister in outer space; whereupon we conjecture their places may be taken by absonite beings from Paradise.
    5. Valon ja elämän viides vaihe. Tässä vakiintuneen olemassaolon vaiheessa uudelleenjärjestelyt koskevat miltei yksinomaisesti fyysisiä aloja, ja ne ovat ensi sijassa Fyysisten Päävalvojien huolena.
55:4.20 (628.8) 5. The fifth stage of light and life. The readjustments of this stage of settled existence pertain almost entirely to the physical domains and are of primary concern to the Master Physical Controllers.
    6. Valon ja elämän kuudennessa vaiheessa tapahtuu maailman mieliyhteyspiirien uusien toimintojen kehitys. Kosmisesta viisaudesta näyttää tulevan universumissa esiintyvän mielellisyyden perusosa.
55:4.21 (628.9) 6. The sixth stage of light and life witnesses the development of new functions of the mind circuits of the realm. Cosmic wisdom seems to become constitutive in the universe ministry of mind.
    7. Valon ja elämän seitsemäs vaihe. Seitsemännen aikakauden alkuvaiheessa Planeetan Hallitsijaa neuvovan Kolminaisuus-Opettajan seuraan liittyy Päivien Muinaisten lähettämä vapaaehtoinen neuvoja, ja myöhemmin heidän seuraansa liittyy vielä kolmaskin neuvonantaja, joka saapuu superuniversumin Korkeimman Toimeenpanijan lähettämänä.
55:4.22 (628.10) 7. The seventh stage of light and life. Early in the seventh epoch the Trinity Teacher counselor of the Planetary Sovereign is joined by a volunteer adviser sent by the Ancients of Days, and later on they will be augmented by a third counselor coming from the superuniverse Supreme Executive.
    Tämän vaiheen aikana, ellei jo ennemmin, tapahtuu aina Aatamin ja Eevan vapauttaminen planetaarisista tehtävistään. Mikäli finaliittikuntaan kuuluu joku Aineellinen Poika, tästä saattaa tulla kuolevaisen toimeenpanopäällikön työtoveri, ja toisinaan yksi Melkisedekeistä tarjoutuu toimimaan tässä ominaisuudessa. Jos finaliittien joukossa on keskiväliolento, kaikille tuohon yhteisöön kuuluville planeetalla edelleen oleville jäsenille myönnetään välitön ero tehtävistään.
55:4.23 (629.1) During this epoch, if not before, Adam and Eve are always relieved of planetary duties. If there is a Material Son in the finaliter corps, he may become associated with the mortal chief executive, and sometimes it is a Melchizedek who volunteers to function in this capacity. If a midwayer is among the finaliters, all of that order remaining on the planet are immediately released.
    Sen jälkeen kun Planetaarinen Aatami ja Eeva ovat vapautuneet aikakausia jatkuneesta toimeksiannostaan, he voivat valita jonkin seuraavista elämänvaiheista:
55:4.24 (629.2) Upon obtaining release from their agelong assignment, a Planetary Adam and Eve may select careers as follows:
    1. He voivat hankkia itselleen vapautuksen planeetalta ja siirtyä universumipäämajasta välittömästi elämänvaiheeseen, joka vie Paratiisiin, ja saada morontiakokemuksensa päätteeksi Ajatuksensuuntaajan.
55:4.25 (629.3) 1. They can secure planetary release and from the universe headquarters start out immediately on the Paradise career, receiving Thought Adjusters at the conclusion of the morontia experience.
    2. Varsin usein käy niin, että Planetaarinen Aatami ja Eeva saavat Suuntaajan, kun he vielä palvelevat valoon asettuneessa maailmassa, samalla kun Suuntaajan saavat jotkut heidän planeetan ulkopuolelta peräisin olevat, suoraan heistä polveutuvat lapsensa, jotka ovat tarjoutuneet toimimaan määräajan planeettapalvelun piirissä. Myöhemmin he kaikki saavat mennä universumipäämajaan ja aloittaa Paratiisiin johtavan elämänvaiheensa sieltä.
55:4.26 (629.4) 2. Very often a Planetary Adam and Eve will receive Adjusters while yet serving on a world settled in light concomitant with the receiving of Adjusters by some of their imported pure-line children who have volunteered for a term of planetary service. Subsequently they may all go to universe headquarters and there begin the Paradise career.
    3. Planetaarinen Aatami ja Eeva voivat päättää — niin kuin järjestelmän päämajasta kotoisin olevat Aineelliset Pojat ja Tyttäret tekevät — lähteä lyhyeksi ajaksi suoraan midsoniittimaailmaan ja saada Suuntaajansa siellä.
55:4.27 (629.5) 3. A Planetary Adam and Eve may elect—as do Material Sons and Daughters from the system capital—to go direct to the midsonite world for a brief sojourn, there to receive their Adjusters.
    4. He saattavat päättää palata järjestelmän päämajaan istuakseen siellä jonkin aikaa korkeimman oikeuden tuomareina, minkä palvelun jälkeen he saavat Suuntaajan ja aloittavat nousun Paratiisiin.
55:4.28 (629.6) 4. They may decide to return to the system headquarters, there for a time to occupy seats on the supreme court, after which service they will receive Adjusters and begin the Paradise ascent.
    5. He saattavat pitää parempana palata hallintotehtävistään takaisin synnyinmaailmaansa palvellakseen siellä jonkin aikaa opettajina ja tullakseen Suuntaajan asuttamaksi, silloin kun heidät siirretään universumin päämajaan.
55:4.29 (629.7) 5. They may choose to go from their administrative duties back to their native world to serve as teachers for a season and to become Adjuster indwelt at the time of transfer to the universe headquarters.
    Kaikkien näiden ajanjaksojen ajan on muualta tuoduilla avustavilla Aineellisilla Pojilla ja Tyttärillä suunnaton vaikutus edistyviin sosiaalisiin ja taloudellisiin oloihin. He ovat potentiaalisesti kuolemattomia ainakin siihen saakka, kunnes he katsovat paremmaksi muuttua ihmisen kaltaiseksi, saada Suuntaajan ja lähteä matkalle Paratiisiin.
55:4.30 (629.8) Throughout all of these epochs the imported assisting Material Sons and Daughters exert a tremendous influence on the progressing social and economic orders. They are potentially immortal, at least until such time as they elect to humanize, receive Adjusters, and start for Paradise.
    Evolutionaarisissa maailmoissa olennon täytyy muuttua ihmisen kaltaiseksi saadakseen Ajatuksensuuntaajan. Kaikki Kuolevaisfinaliittien Yhteisön ylösnousemusjäsenet ovat olleet Suuntaajan asuttamia ja fuusioituneet sen kanssa, paitsi serafit, joissa Isä asuu toisentyyppisen hengen kautta, silloin kun heidät otetaan jäseniksi tähän yhteisöön.
55:4.31 (629.9) On the evolutionary worlds a being must humanize to receive a Thought Adjuster. All ascendant members of the Mortal Corps of Finaliters have been Adjuster indwelt and fused except seraphim, and they are Father indwelt by another type of spirit at the time of being mustered into this corps.

5. Aineellisen kehityksen lakikorkeus

5. The Acme of Material Development

    Urantian kaltaisessa synnin vaivaamassa, pahan hallitsemassa, itsekkyyden leimaamassa ja eristetyssä maailmassa elävät kuolevaiset luodut voivat tuskin hahmottaa mielessään näitä edistynyttä kehitystä merkitseville aikakausille jollakin synnittömällä sfäärillä luonteenomaisia fyysistä täydellisyyttä, älyllistä pystyvyyttä ja hengellistä kehitystä.
55:5.1 (629.10) Mortal creatures living on a sin-stricken, evil-dominated, self-seeking, isolated world, such as Urantia, can hardly conceive of the physical perfection, the intellectual attainment, and the spiritual development which characterize these advanced epochs of evolution on a sinless sphere.
    Valoon ja elämään asettuneen maailman pitkälle edistyneet kehitysvaiheet merkitsevät aineellisen kehityksen korkeinta huippua. Näistä sivistyneistä maailmoista ovat hävinneet varhaisempien alkukantaisten aikakausien joutilaisuus ja kitkaisuus. Köyhyys ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat miltei kadonneet, rappio on hävinnyt, ja rikollisuutta esiintyy harvoin. Mielenvikaisuutta ei itse asiassa enää ole olemassa, ja vajaamielisyys on harvinaista.
55:5.2 (629.11) The advanced stages of a world settled in light and life represent the acme of evolutionary material development. On these cultured worlds, gone are the idleness and friction of the earlier primitive ages. Poverty and social inequality have all but vanished, degeneracy has disappeared, and delinquency is rarely observed. Insanity has practically ceased to exist, and feeble-mindedness is a rarity.
    Näiden maailmojen taloudellinen, sosiaalinen ja hallinnollinen tila on korkeaa ja täydellistynyttä luokkaa. Tiede, taide ja elinkeinot kukoistavat, ja yhteiskunta on korkeaa aineellista, älyllistä ja kulttuurista edistystä ilmentävä kitkattomasti toimiva mekanismi. Teollisuus on suurelta osin suunnattu palvelemaan tällaisen oivallisen sivilisaation korkeampia tavoitteita. Tällaisen maailman talouselämästä on tullut eettistä.
55:5.3 (629.12) The economic, social, and administrative status of these worlds is of a high and perfected order. Science, art, and industry flourish, and society is a smoothly working mechanism of high material, intellectual, and cultural achievement. Industry has been largely diverted to serving the higher aims of such a superb civilization. The economic life of such a world has become ethical.
    Sota tunnetaan vain historiasta. Armeijoita tai poliisivoimia ei enää ole. Hallitusvalta on vähin erin häviämässä. Itsehillintä tekee ihmisten säätämistä laeista vähitellen aikansa eläneitä. Julkisoikeudellisen hallintokoneiston ja lainsäädäntäteitse tapahtuvan säätelyn laajuus edistyvän sivilisaation välivaiheessa on kääntäen verrannollista kansalaisten moraalisuuteen ja hengellisyyteen.
55:5.4 (630.1) War has become a matter of history, and there are no more armies or police forces. Government is gradually disappearing. Self-control is slowly rendering laws of human enactment obsolete. The extent of civil government and statutory regulation, in an intermediate state of advancing civilization, is in inverse proportion to the morality and spirituality of the citizenship.
    Koululaitosta parannellaan merkittävästi, ja koulut omistautuvat mielen harjoittamiseen ja sielun ulottuvuuksien laajentamiseen. Taiteellisen toiminnan keskukset ovat suurenmoisia ja musiikkilaitokset ovat verrattomia. Palvontatemppelit sekä niihin liittyvät filosofian ja kokemuksellisen uskonnon koulut ovat kauniita ja loistavia luomuksia. Palvontakokouksiin käytettävät ulkoilma-areenat ovat yhtä ylivertaisia taiteellisessa yksinkertaisuudessaan.
55:5.5 (630.2) Schools are vastly improved and are devoted to the training of mind and the expansion of soul. The art centers are exquisite and the musical organizations superb. The temples of worship with their associated schools of philosophy and experiential religion are creations of beauty and grandeur. The open-air arenas of worship assembly are equally sublime in the simplicity of their artistic appointment.
    Kilpakisoille, huumorille ja muille yksityisten ja ryhmien harrastuksille omistetut tilat ovat avaria ja tarkoituksenmukaisia. Eräs kilpatoimintojen erikoispiirre tällaisessa korkeasti sivistyneessä maailmassa on se, että yksilöt ja ryhmät ponnistelevat menestyäkseen kosmologisissa tieteissä ja filosofiassa. Kirjallisuus ja puhetaito kukoistavat, ja kieli kehittyy niin, että se sisältää käsitekokonaisuuksien symboleja ja ilmaisee ideoita. Elämä on virkistävän yksinkertaista; ihminen on vihdoinkin sovittanut yhteen korkeatasoisen mekaanisen kehityksen ja innoittavan älyllisen pystyvyyden ja verhonnut nämä molemmat suurenmoisella hengellisellä edistymisellä. Onnellisuudentavoittelu on kokemus, joka tuottaa iloa ja tyydytystä.
55:5.6 (630.3) The provisions for competitive play, humor, and other phases of personal and group achievement are ample and appropriate. A special feature of the competitive activities on such a highly cultured world concerns the efforts of individuals and groups to excel in the sciences and philosophies of cosmology. Literature and oratory flourish, and language is so improved as to be symbolic of concepts as well as to be expressive of ideas. Life is refreshingly simple; man has at last co-ordinated a high state of mechanical development with an inspiring intellectual attainment and has overshadowed both with an exquisite spiritual achievement. The pursuit of happiness is an experience of joy and satisfaction.

6. Yksittäinen kuolevainen

6. The Individual Mortal

    Sitä mukaa kun maailmat etenevät pitemmälle asettuneisuudessaan valoon ja elämään, yhteiskunnasta tulee yhä rauhanomaisempi. Yksilöstä on tullut entistä altruistisempi ja veljellisempi, vaikkei hän silti ole yhtään riippumattomampi, ja vaikka hän edelleen omistaakin yhtä paljon huomiota perheelleen.
55:6.1 (630.4) As worlds advance in the settled status of light and life, society becomes increasingly peaceful. The individual, while no less independent and devoted to his family, has become more altruistic and fraternal.
    Ette Urantialla, sellaisina kuin nyt olette, osaa antaa suurtakaan arvoa sille, miten pitkälle näiden täydellistyneiden maailmojen valistuneet sukukunnat ovat päässeet ja miten kauas ne ovat edistyneet. Evolutionaariset rodut puhkeavat näissä ihmisissä kukkaansa. Mutta nämä olennot ovat yhä kuolevaisia; edelleenkin he hengittävät, syövät, nukkuvat ja juovat. Tämä suurenmoinen kehitystulos ei ole taivas, mutta se antaa oivallisen ennakkoaavistuksen Paratiisiin-nousun varrella olevista jumalallisista maailmoista.
55:6.2 (630.5) On Urantia, and as you are, you can have little appreciation of the advanced status and progressive nature of the enlightened races of these perfected worlds. These people are the flowering of the evolutionary races. But such beings are still mortal; they continue to breathe, eat, sleep, and drink. This great evolution is not heaven, but it is a sublime foreshadowing of the divine worlds of the Paradise ascent.
    Normaalissa maailmassa kuolevaissukukunnan biologinen elinkelpoisuus on Aatamin jälkeen seuranneiden ajanjaksojen kuluessa jo kauan sitten saatettu korkealle tasolle, ja nyt ihmisen fyysinen kehitys jatkuu aikakaudesta toiseen läpi kaikkien vakiintuneisuuden ajanjaksojen. Sekä näkemisen että kuulemisen ulottuvuus laajenee. Tähän aikaan tultaessa väestömäärä pysyy muuttumattomana. Lisääntymistä säännöstellään planeetan tarpeiden ja perinnöllisten, syntymässä saatavien kykyjen mukaisesti. Planeetalla tänä aikakautena elävät kuolevaiset jaetaan viidestä kymmeneen ryhmään, ja alempien ryhmien sallitaan tuottaa vain puolet korkeampien ryhmien tuottamasta lapsimäärästä. Tällaisen suurenmoisen rodun jatkuvassa, koko valon ja elämän aikakauden läpi ulottuvassa kohenemisessa on suurelta osin kyse niiden rotuainesten valikoivasta lisäämisestä, joissa sosiaalisella, filosofisella, kosmisella ja hengellisellä alalla ilmenee muita verrattomampia ominaisuuksia.
55:6.3 (630.6) On a normal world the biologic fitness of the mortal race was long since brought up to a high level during the post-Adamic epochs; and now, from age to age throughout the settled eras the physical evolution of man continues. Both vision and hearing are extended. By now the population has become stationary in numbers. Reproduction is regulated in accordance with planetary requirements and innate hereditary endowments: The mortals on a planet during this age are divided into from five to ten groups, and the lower groups are permitted to produce only one half as many children as the higher. The continued improvement of such a magnificent race throughout the era of light and life is largely a matter of the selective reproduction of those racial strains which exhibit superior qualities of a social, philosophic, cosmic, and spiritual nature.
    Suuntaajien saapuminen tapahtuu edellisten evolutionaaristen kausien tapaan, ja sitä mukaa kuin aikakaudet siirtyvät menneisyyteen, nämä kuolevaiset käyvät yhä kykenevämmiksi pitämään yhteyttä Jumalan osaseen sisimmässään. Kehityksen alkuvaiheissa ja esihengellisissä vaiheissa mielenauttajahenget ovat yhä toiminnassa. Pyhä Henki ja enkelien hoiva ovat entistäkin tuloksellisempia sitä mukaa, kuin vakiintuneen elämän peräkkäiset aikakaudet yksi toisensa jälkeen koetaan. Valon ja elämän neljännessä vaiheessa edistyneiden kuolevaisten kokemusmaailmaan näyttää kuuluvan melko laaja ja tietoinen yhteydenpito sen Valtiashengen henkiläsnäoloon, jonka toimipiiriin superuniversumi kuuluu, kun sen sijaan tällaisen maailman filosofia keskittyy siihen, että päästäisiin ymmärrykseen Korkeinta Jumalaa koskevista uusista ilmoituksista. Tässä edistyneessä tilassa olevien planeettojen ihmisasukkaista yli puolet kokee translaation elävien joukosta morontiatilaan. Juuri näin ”kaikki vanha on katoamassa; katso, kaikki tulee uudeksi”.
55:6.4 (630.7) The Adjusters continue to come as in former evolutionary eras, and as the epochs pass, these mortals are increasingly able to commune with the indwelling Father fragment. During the embryonic and prespiritual stages of development the adjutant mind-spirits are still functioning. The Holy Spirit and the ministry of angels are even more effective as the successive epochs of settled life are experienced. In the fourth stage of light and life the advanced mortals seem to experience considerable conscious contact with the spirit presence of the Master Spirit of superuniverse jurisdiction, while the philosophy of such a world is focused upon the attempt to comprehend the new revelations of God the Supreme. More than one half of the human inhabitants on planets of this advanced status experience translation to the morontia state from among the living. Even so, “old things are passing away; behold, all things are becoming new.”
    Ymmärrämme asian niin, että fyysinen kehitys on valon ja elämän aikakauden viidennen jakson päättymiseen mennessä saavuttanut täyden mittansa. Panemme merkille, että kehittyvään ihmismieleen liittyvän hengellisen kehityksen ylärajat määrää se yhdistyneiden morontia-arvojen ja kosmisten merkitysten taso, jolla suuntaajafuusio tapahtuu. Mutta kun on kyse viisaudesta, otaksumme, vaikkemme sitä tosiasiassa tiedä, ettei älyllisellä kehityksellä ja viisauteen yltämisellä voi koskaan olla mitään rajaa. Seitsemännen vaiheen maailmassa viisaus voi tyhjentää aineelliset potentiaalinsa, astua mota-ymmärrykseen ja saada lopulta tuntuman jo absoniittiseen suurenmoisuuteenkin.
55:6.5 (631.1) We conceive that physical evolution will have attained its full development by the end of the fifth epoch of the light-and-life era. We observe that the upper limits of spiritual development associated with evolving human mind are determined by the Adjuster-fusion level of conjoint morontia values and cosmic meanings. But concerning wisdom: While we do not really know, we conjecture that there can never be a limit to intellectual evolution and the attainment of wisdom. On a seventh-stage world, wisdom can exhaust the material potentials, enter upon mota insight, and eventually even taste of absonite grandeur.
    Panemme merkille, että ihmiset oppivat näissä pitkälle kehittyneissä ja seitsemännen vaiheen osalta kauas ehtineissä maailmoissa hallitsemaan täysin paikallisuniversumin kieltä, jo ennen kuin heidät otetaan taivaaseen, ja olen vieraillut muutamilla hyvin vanhoilla planeetoilla, joissa abandonterit opettivat iäkkäämmille kuolevaisille superuniversumin kieltä. Ja näissä maailmoissa olen tehnyt havaintoja menetelmästä, jolla absoniittiset persoonallisuudet paljastavat finaliittien läsnäolon morontiatemppelissä.
55:6.6 (631.2) We observe that on these highly evolved and long seventh-stage worlds human beings fully learn the local universe language before they are translated; and I have visited a few very old planets where abandonters were teaching the older mortals the tongue of the superuniverse. And on these worlds I have observed the technique whereby the absonite personalities reveal the presence of the finaliters in the morontia temple.
    Tällainen on kertomus kuolevaisten evolutionaarisissa maailmoissa toteuttaman eteenpäin ponnistelun suurenmoisesta päämäärästä. Ja tämä kaikki tapahtuu, jo ennen kuin ihmiset astuvat morontiaaliseen elämänvaiheeseensa. Aineellisten kuolevaisten on asutuissa maailmoissa jo mahdollista saavuttaa koko tämä loistava kehitys, ja se on vasta ensimmäinen vaihe siinä loputtomassa ja käsittämättömässä elämänurassa, johon kuuluvat nousu Paratiisiin ja jumalallisuuden saavuttaminen.
55:6.7 (631.3) This is the story of the magnificent goal of mortal striving on the evolutionary worlds; and it all takes place even before human beings enter upon their morontia careers; all of this splendid development is attainable by material mortals on the inhabited worlds, the very first stage of that endless and incomprehensible career of Paradise ascension and divinity attainment.
    Mutta voisitko mitenkään edes kuvitella, minkälaisia evolutionaarisia kuolevaisia nyt on nousemassa maailmoista, jotka ovat jo kauan olleet valon ja elämän vakiintuneisuuden seitsemännessä vaiheessa? Juuri heidän kaltaisensa saapuvat paikallisuniversumin pääkaupungin morontiamaailmoihin aloittaakseen ylösnousemuksellisen elämänvaiheensa sieltä.
55:6.8 (631.4) But can you possibly imagine what sort of evolutionary mortals are now coming up from worlds long existing in the seventh epoch of settled light and life? It is such as these who go on to the morontia worlds of the local universe capital to begin their ascension careers.
    Jos epäilysten raastaman Urantian kuolevaiset vain voisivat tarkkailla yhtäkin näistä kauan sitten valoon ja elämään asettuneista edistyneemmistä maailmoista, he eivät enää koskaan asettaisi kyseenalaiseksi luomistyön evolutionaarisen järjestelmän viisautta. Vaikka ei mitään sellaista tulevaisuutta olisikaan, joka merkitsee iäti jatkuvaa luodun edistymistä, tällaisten, loppuunviedystä tavoitteiden saavuttamisesta kertovien vakiintuneiden maailmojen kuolevaisrotujen häikäisevät evolutionaariset saavutukset osoittaisivat ihmisen luomisen ajallisuuden ja avaruuden maailmoihin silti perin juurin oikeutetuksi.
55:6.9 (631.5) If the mortals of distraught Urantia could only view one of these more advanced worlds long settled in light and life, they would nevermore question the wisdom of the evolutionary scheme of creation. Were there no future of eternal creature progression, still the superb evolutionary attainments of the mortal races on such settled worlds of perfected achievement would amply justify man’s creation on the worlds of time and space.
    Pohdimme usein, olisiko näiden oivallisten ylösnousemuskuolevaisten edelleenkin määrä liittyä Lopullisuuden Saavuttajakuntaan siinä tapauksessa, että suuruniversumi asettuisi valoon ja elämään. Mutta vastausta emme tiedä.
55:6.10 (631.6) We often ponder: If the grand universe should be settled in light and life, would the ascending exquisite mortals still be destined to the Corps of the Finality? But we do not know.

7. Ensimmäinen eli planetaarinen vaihe

7. The First or Planetary Stage

    Tämä ajanjakso alkaa morontiatemppelin ilmestyessä planeetan uuteen päämajaan, ja se päättyy, kun koko järjestelmä asettuu valoon ja elämään. Kolminaisuuden Opettaja-Pojat avaavat tämän aikakauden tuossa maailmassa suorittamiensa peräkkäisten tehtäväkäyntien lopulla, kun Planeettaprinssi sfäärille lahjoittautuneen Paratiisin-Pojan antamin valtuuksin ja tämän henkilökohtaisesti läsnä ollessa ylennetään Planeetan Hallitsijan asemaan. Finaliitit aloittavat samalla aktiivisen osallistumisensa planeetan asioiden hoitoon.
55:7.1 (631.7) This epoch extends from the appearance of the morontia temple at the new planetary headquarters to the time of the settling of the entire system in light and life. This age is inaugurated by the Trinity Teacher Sons at the close of their successive world missions when the Planetary Prince is elevated to the status of Planetary Sovereign by the mandate and personal presence of the Paradise bestowal Son of that sphere. Concomitant therewith the finaliters inaugurate their active participation in planetary affairs.
    Ulkonaisesti ja näkyväisesti tällaisen valoon ja elämään asettuneen maailman varsinaisina hallitsijoina tai johtajina näyttävät olevan Aineellinen Poika ja Tytär, Planetaarinen Aatami ja Eeva. Finaliitit ovat näkymättömiä, kuten on myös Prinssi-Hallitsija, paitsi morontiatemppelissä. Planeetan hallinnon aktuaalisina ja konkreettisina päällikköinä ovat sen vuoksi Aineellinen Poika ja Tytär. Tietoisuus näistä järjestelyistä on kaikissa universumin maailmoissa antanut arvovaltaa ajatukselle kuninkaista ja kuningattarista. Ja kuninkaat ja kuningattaret ovatkin onnistunut ratkaisu näissä ihanteellisissa oloissa, koska maailmalla on käytettävissään tällaisia korkeita persoonallisuuksia, jotka toimivat heitä korkeampien mutta näkymättömien hallitsijoiden puolesta.
55:7.2 (632.1) To outward and visible appearances the actual rulers, or directors, of such a world settled in light and life are the Material Son and Daughter, the Planetary Adam and Eve. The finaliters are invisible, as also is the Prince-Sovereign except when in the morontia temple. The actual and literal heads of the planetary regime are therefore the Material Son and Daughter. It is the knowledge of these arrangements that has given prestige to the idea of kings and queens throughout the universe realms. And kings and queens are a great success under these ideal circumstances, when a world can command such high personalities to act in behalf of still higher but invisible rulers.
    Kun tällainen kausi saavutetaan maailmassanne, Planeetan Hallitsijan valtaistuimella istuu epäilemättä Makiventa Melkisedek, joka on nyt Urantian Planeettaprinssin sijaishallitsija. Ja Jerusemissa on jo pitkään uumoiltu, että hänen seurassaan tulevat olemaan Urantian Aatamin ja Eevan poika ja tytär, jotka ovat tällä haavaa Edentiassa Norlatiadekin Kaikkein Korkeimpien suojatteina. Nämä Aatamin lapset saattaisivat siis palvella Urantialla yhdessä Melkisedek-Hallitsijan kanssa, sillä heiltä poistettiin jälkeläistentuottamiskyky miltei 37.000 vuotta sitten, aikana, jolloin he Urantialla Edentiaan-siirtoa varten valmistautuessaan luopuivat aineellisesta ruumiistaan.
55:7.3 (632.2) When such an era is attained on your world, no doubt Machiventa Melchizedek, now the vicegerent Planetary Prince of Urantia, will occupy the seat of the Planetary Sovereign; and it has long been conjectured on Jerusem that he will be accompanied by a son and daughter of the Urantia Adam and Eve who are now held on Edentia as wards of the Most Highs of Norlatiadek. These children of Adam might so serve on Urantia in association with the Melchizedek-Sovereign since they were deprived of procreative powers almost 37,000 years ago at the time they gave up their material bodies on Urantia in preparation for transit to Edentia.
    Tämä vakiintunut aikakausi jatkuu jatkumistaan niin kauan, että järjestelmän jokainen asuttu planeetta saavuttaa vakiintuneisuuden kauden. Ja sitten kun nuorin maailma — viimeinen valoon ja elämään siirtynyt — on kokenut tällaista asettuneisuutta järjestelmän ajanlaskun mukaan tuhannen vuoden ajan, koko järjestelmä siirtyy vakiintuneeseen tilaan, ja yksittäiset maailmat ohjataan valon ja elämän aikakauden järjestelmävaiheeseen.
55:7.4 (632.3) This settled age continues on and on until every inhabited planet in the system attains the era of stabilization; and then, when the youngest world—the last to achieve light and life—has experienced such settledness for one millennium of system time, the entire system enters the stabilized status, and the individual worlds are ushered into the system epoch of the era of light and life.

8. Toinen eli järjestelmävaihe

8. The Second or System Stage

    Kun kokonainen järjestelmä vakiintuu elämään, käyttöön otetaan uudentyyppinen hallinto. Planeettojen Hallitsijoista tulee järjestelmäkonklaavin jäseniä, ja tämä uusi hallintoelin käyttää Konstellaation-Isien veto-oikeuden alaisuudessa korkeinta valtaa. Tällaisesta asuttujen maailmojen muodostamasta järjestelmästä tulee tosiasiallisesti itsehallinnollinen. Järjestelmän lakiasäätävä kokous perustetaan päämajamaailmaan, ja kukin planeetta lähettää siihen kymmenen edustajaansa. Tuomioistuimet asetetaan nyt järjestelmäin pääkaupunkeihin, ja vain muutoksenhakuasiat viedään universumin päämajaan.
55:8.1 (632.4) When an entire system becomes settled in life, a new order of government is inaugurated. The Planetary Sovereigns become members of the system conclave, and this new administrative body, subject to the veto of the Constellation Fathers, is supreme in authority. Such a system of inhabited worlds becomes virtually self-governing. The system legislative assembly is constituted on the headquarters world, and each planet sends its ten representatives thereto. Courts are now established on the system capitals, and only appeals are taken to the universe headquarters.
    Järjestelmän vakiintumisen myötä Valtuutetusta Vartiomiehestä, superuniversumin Korkeimman Toimeenpanijan edustajasta, tulee järjestelmän korkeimman oikeuden vapaaehtoinen neuvonantaja ja uuden lakiasäätävän kokouksen tosiasiallinen puheenjohtaja.
55:8.2 (632.5) With the settling of the system the Assigned Sentinel, representative of the superuniverse Supreme Executive, becomes the volunteer adviser to the system supreme court and actual presiding officer of the new legislative assembly.
    Koko järjestelmän asetuttua valoon ja elämään Järjestelmän Hallitsijat eivät enää vaihdu, vaan tällainen hallitsija pysyy järjestelmän johdossa ajasta aikaan. Apulaishallitsijat vaihtuvat edelleen niin kuin aiempinakin aikakausina.
55:8.3 (632.6) After the settling of an entire system in light and life the System Sovereigns will no more come and go. Such a sovereign remains perpetually at the head of his system. The assistant sovereigns continue to change as in former ages.
    Tämän vakiintumisjakson kuluessa saapuu ensi kertaa midsoniitteja omista olinpaikkanaan olevista universumipäämajan maailmoista toimimaan lakiasäätävien kokousten neuvonantajina ja lainkäyttöä edustavien tuomioistuinten neuvojina. Nämä midsoniitit suorittavat myös tiettyjä toimenpiteitä juurruttaakseen uusia, korkeampaa arvoa omaavia motamerkityksiä opinahjoihin, joita he yhdessä finaliittien kanssa tukevat. Mitä Aineelliset Pojat tekivät kuolevaisrotujen hyväksi biologian alalla, sitä midsoniittiluodut tekevät nyt näiden yhdentyneiden ja kunnialla kruunattujen ihmisten hyväksi filosofian ja hengellistyneen ajattelun alati edistyvillä aloilla.
55:8.4 (632.7) During this epoch of stabilization, for the first time midsoniters come from the universe headquarters worlds of their sojourn to act as counselors to the legislative assemblies and advisers to the adjudicational tribunals. These midsoniters also carry on certain efforts to inculcate new mota meanings of supreme value into the teaching enterprises which they sponsor jointly with the finaliters. What the Material Sons did for the mortal races biologically, the midsonite creatures now do for these unified and glorified humans in the ever-advancing realms of philosophy and spiritualized thinking.
    Opettaja-Pojista tulee asutuissa maailmoissa finaliittien vapaaehtoisia työtovereita, ja nämä samaiset Opettaja-Pojat myös seuraavat finaliitteja mansiomaailmoihin, sitten kun näitä sfäärejä koko järjestelmän valoon ja elämään asettautumisen jälkeen ei ole enää määrä käyttää eriytettyinä vastaanottomaailmoina. Tilanne on tällainen, viimeistään sitten kun koko konstellaatio on näin kehittynyt. Mutta näin pitkälle edistyneitä ryhmiä ei Nebadonissa ole yhtäkään.
55:8.5 (633.1) On the inhabited worlds the Teacher Sons become voluntary collaborators with the finaliters, and these same Teacher Sons also accompany the finaliters to the mansion worlds when those spheres are no longer to be utilized as differential receiving worlds after an entire system is settled in light and life; at least this is true by the time the entire constellation has thus evolved. But there are no groups that far advanced in Nebadon.
    Meillä ei ole lupaa paljastaa näitä uuteen tarkoitukseen vihittyjä mansiomaailmoja aikanaan valvovien finaliittien toiminnan laatua. Tietoonne on kuitenkin saatettu, että universumeissa on kaikkialla erityyppisiä älyllisiä luotuja, joita ei ole näissä kertomuksissa kuvailtu.
55:8.6 (633.2) We are not permitted to reveal the nature of the work of the finaliters who will supervise such rededicated mansion worlds. You have, however, been informed that there are throughout the universes various types of intelligent creatures who have not been portrayed in these narratives.
    Sitten kun järjestelmät rakennusosinaan olevien maailmojen edistymisen ansiosta yksi toisensa jälkeen asettuvat valoon, koittaa aika, jolloin tietyn konstellaation viimeinenkin järjestelmä saavuttaa vakiintuneisuuden, ja universumin hallinnosta vastaavat — Mestari-Poika, Päivien Yhdistynyt ja Kirkas Aamutähti — saapuvat konstellaation pääkaupunkiin julistamaan Kaikkein Korkeimmat asuttujen maailmojen sadan vakiintuneen järjestelmän juuri täydellistyneen perheen rajoittamattomiksi hallitsijoiksi.
55:8.7 (633.3) And now, as the systems one by one become settled in light by virtue of the progress of their component worlds, the time comes when the last system in a given constellation attains stabilization, and the universe administrators—the Master Son, the Union of Days, and the Bright and Morning Star—arrive on the capital of the constellation to proclaim the Most Highs the unqualified rulers of the newly perfected family of one hundred settled systems of inhabited worlds.

9. Kolmas eli konstellaatiovaihe

9. The Third or Constellation Stage

    Vakiintuneiden järjestelmien muodostaman kokonaisen konstellaation yhdentymiseen liittyy toimeenpanovallan uudelleenjako ja lisää universumihallinnon uudelleenjärjestelyjä. Tämä aikakausi merkitsee pitkälle menevää tuloksiinpääsyä jokaisessa asutussa maailmassa, mutta sille ovat erityisen ominaisia konstellaation päämajassa suoritettavat uudelleenjärjestelyt, joihin liittyy merkittävä muutos suhteissa järjestelmävalvontaan samoin kuin suhteissa paikallisuniversumin hallitukseen. Tämän aikakauden kuluessa monia konstellaation ja universumin toimintoja siirretään järjestelmäpääkaupunkeihin, ja superuniversumin edustajat omaksuvat uudet ja entistä läheisemmät suhteet planeettojen, järjestelmien ja universumien hallitsijoihin. Samalla kun nämä uudet suhteet muotoutuvat, tietyt superuniversumin hallintopersoonallisuudet asettuvat konstellaatiopääkaupunkeihin Kaikkein Korkeimpien Isien vapaaehtoisiksi neuvonantajiksi.
55:9.1 (633.4) The unification of a whole constellation of settled systems is attended by new distributions of executive authority and additional readjustments of universe administration. This epoch witnesses advanced attainment on every inhabited world but is particularly characterized by readjustments on the constellation headquarters, with marked modification of relationships with both the system supervision and the local universe government. During this age many constellation and universe activities are transferred to the system capitals, and the representatives of the superuniverse assume new and more intimate relations with the planetary, system, and universe rulers. Concomitant with these new associations, certain superuniverse administrators establish themselves on the constellation capitals as volunteer advisers to the Most High Fathers.
    Konstellaation asettuessa tällä tavoin valoon lainsäädäntätoiminta lakkaa ja sen tilalla toimii Kaikkein Korkeimpien johtama Järjestelmänhallitsijoiden huone. Tällaiset hallinnolliset ryhmät ovat nyt ensi kerran tekemisissä suoraan superuniversumin hallituksen kanssa asioissa, jotka koskevat suhteita Havonaan ja Paratiisiin. Muutoin konstellaatio pysyy entiseen tapaan yhä yhteydessä paikallisuniversumiin. Vakiintuneen elämän vaiheesta toiseen univitatiaolennot jatkavat huolenpitoaan konstellaation morontiamaailmoista.
55:9.2 (633.5) When a constellation is thus settled in light, the legislative function ceases, and the house of System Sovereigns, presided over by the Most Highs, functions instead. Now, for the first time, such administrative groups deal directly with the superuniverse government in matters pertaining to Havona and Paradise relationships. Otherwise the constellation remains related to the local universe as before. From stage to stage in the settled life the univitatia continue to administer the constellation morontia worlds.
    Aikojen kuluessa Konstellaation-Isät ottavat vastuulleen yhä useampia niistä yksityiskohtaisista hallinto- ja valvontatehtävistä, jotka aiemmin keskittyivät universumin päämajaan. Vakautumisen kuudennen vaiheen saavuttamiseen mennessä nämä yhdistyneet konstellaatiot ovat saavuttaneet aseman, jossa niillä on lähes täysi autonomia. Vakiintumisen seitsemänteen vaiheeseen astuminen on epäilemättä merkitsevä näiden hallitsijoiden ylentämistä arvoasemaan, jota heidän nimensä, Kaikkein Korkeimmat, merkitsee. Itse asiassa konstellaatiot asioivat tuolloin suoraan superuniversumin hallitsijoiden kanssa, samalla kun paikallisuniversumin hallitus laajenee toimialaltaan niin, että se ottaa vastuulleen uusia, suuruniversumia koskevia velvollisuuksia.
55:9.3 (633.6) As the ages pass, the Constellation Fathers take over more and more of the detailed administrative or supervising functions which were formerly centered on the universe headquarters. By the attainment of the sixth stage of stabilization these unified constellations will have reached the position of well-nigh complete autonomy. Entrance upon the seventh stage of settledness will no doubt witness the exaltation of these rulers to the true dignity signified by their names, the Most Highs. To all intents and purposes the constellations will then deal directly with the superuniverse rulers, while the local universe government will expand to grasp the responsibilities of new grand universe obligations.

10. Neljäs eli paikallisuniversumivaihe

10. The Fourth or Local Universe Stage

    Kun jokin universumi asettuu valoon ja elämään, se kohta kytkeytyy vakinaisiin superuniversumiyhteyspiireihin, ja Päivien Muinaiset julistavat rajoittamattoman toimivallan omaavan korkeimman neuvoston perustetuksi. Tämä uusi hallintoelin muodostuu sadasta Päivien Uskollisesta, joiden puheenjohtajana toimii Päivien Yhdistynyt, ja ensimmäisenä toimenaan tämä korkein neuvosto tunnustaa Mestari-Luojapojan hallitsijanvallan jatkumisen.
55:10.1 (634.1) When a universe becomes settled in light and life, it soon swings into the established superuniverse circuits, and the Ancients of Days proclaim the establishment of the supreme council of unlimited authority. This new governing body consists of the one hundred Faithfuls of Days, presided over by the Union of Days, and the first act of this supreme council is to acknowledge the continued sovereignty of the Master Creator Son.
    Universumin hallinto, siltä osin kuin kysymys on Gabrielista ja Isä-Melkisedekistä, säilyy täysin muuttumattomana. Tämän rajoittamattoman toimivallan omaavan neuvoston huolena ovat pääasiassa valon ja elämän edistyneen statuksen esille nostamat ongelmat ja uudet olosuhteet.
55:10.2 (634.2) The universe administration, as far as concerns Gabriel and the Father Melchizedek, is quite unchanged. This council of unlimited authority is chiefly concerned with the new problems and the new conditions arising out of the advanced status of light and life.
    Apulaistarkastaja mobilisoi nyt kaikki Valtuutetut Vartiomiehet, jotta nämä muodostaisivat paikallisuniversumin vakauttamiskunnan, ja pyytää Isä-Melkisedekiä osallistumaan sen valvontaan yhdessä hänen kanssaan. Ja nyt nimitetään ensimmäisen kerran joukko Inspiroituja Kolminaisuushenkiä Päivien Yhdistyneen palvelukseen.
55:10.3 (634.3) The Associate Inspector now mobilizes all Assigned Sentinels to constitute the stabilization corps of the local universe and asks the Father Melchizedek to share its supervision with him. And now, for the first time, a corps of the Inspired Trinity Spirits are assigned to the service of the Union of Days.
    Kokonaisen paikallisuniversumin asettuminen valoon ja elämään panee alulle perinpohjaisia uudelleenjärjestelyjä koko hallintojärjestelmässä aina yksittäisistä asutuista maailmoista universumipäämajaan saakka. Uudenlaiset keskinäissuhteet ulottuvat konstellaatioihin ja järjestelmiin asti. Paikallisuniversumin Äiti-Henki tuntee saavansa uusia yhteydenpidollisia suhteita superuniversumin Valtiashenkeen, ja Gabriel rakentaa suoran yhteyden Päivien Muinaisiin, ja tämä yhteys on toiminnassa, aina silloin kun Mestari-Poika on mahdollisesti poissa päämajamaailmasta.
55:10.4 (634.4) The settling of an entire local universe in light and life inaugurates profound readjustments in the entire scheme of administration, from the individual inhabited worlds to the universe headquarters. New relationships extend down to the constellations and systems. The local universe Mother Spirit experiences new liaison relations with the Master Spirit of the superuniverse, and Gabriel establishes direct contact with the Ancients of Days to be effective when and as the Master Son may be absent from the headquarters world.
    Hallinnolliset Pojat toimivat tämän ja myöhemmin seuraavien aikakausien kuluessa entiseen tapaan tuomiokautisina tuomareina, samalla kun sata tällaista Paratiisin Avonaali-Poikaa muodostaa Kirkkaan Aamutähden uuden korkean neuvoston universumin pääkaupungissa. Sittemmin ja sen mukaan, miten Järjestelmän Hallitsijat sitä pyytävät, yhdestä tällaisesta Hallinnollisesta Pojasta tulee ylin neuvonantaja, jonka asemapaikka on kunkin paikallisjärjestelmän päämajamaailmassa, siksi kunnes yhtenäisyyden seitsemäs vaihe saavutetaan.
55:10.5 (634.5) During this and subsequent ages the Magisterial Sons continue to function as dispensational adjudicators, while one hundred of these Avonal Sons of Paradise constitute the new high council of the Bright and Morning Star on the universe capital. Later on, and as requested by the System Sovereigns, one of these Magisterial Sons will become the supreme counselor stationed on the headquarters world of each local system until the seventh stage of unity is attained.
    Kolminaisuuden Opettaja-Pojat toimivat tämän ajanjakson aikana Planeetanhallitsijoiden vapaaehtoisina neuvonantajina, mutta sen lisäksi he kolmen jäsenen ryhminä palvelevat samalla tavoin Konstellaatioiden Isiä. Ja vihdoin nämä Pojat löytävät paikkansa paikallisuniversumissa, sillä tuona ajankohtana heidät siirretään pois paikallisluomuksen hallintopiiristä ja osoitetaan rajoittamattoman toimivallan omaavan korkeimman neuvoston palvelukseen.
55:10.6 (634.6) During this epoch the Trinity Teacher Sons are volunteer advisers, not only to the Planetary Sovereigns, but in groups of three they similarly serve the Constellation Fathers. And at last these Sons find their place in the local universe, for at this time they are removed from the jurisdiction of the local creation and are assigned to the service of the supreme council of unlimited authority.
    Nyt tapahtuu ensimmäistä kertaa, että finaliittikunta tunnustaa Paratiisin ulkopuolelta lähtöisin olevan vallanhaltijan, korkeimman neuvoston, toimivallan Finaliitit eivät siihen mennessä ole tunnustaneet mitään Paratiisin tältä puolen tulevaa valvontaa.
55:10.7 (634.7) The finaliter corps now, for the first time, acknowledges the jurisdiction of an extra-Paradise authority, the supreme council. Heretofore the finaliters have recognized no supervision this side of Paradise.
    Tällaisten vakiintuneiden universumien Luoja-Pojat viettävät suuren osan ajastaan Paratiisissa ja siihen liittyvissä maailmoissa sekä neuvotteluissa kaikkialla paikallisluomuksen piirissä palveluksessa olevien lukuisten finaliittiryhmien kanssa. Mikaelissa oleva ihminen saavuttaa tällä tavoin entistäkin veljellisemmät kumppanuussuhteet kunnialla kruunattuihin finaliittikuolevaisiin.
55:10.8 (634.8) The Creator Sons of such settled universes spend much of their time on Paradise and its associated worlds and in counseling the numerous finaliter groups serving throughout the local creation. In this way the man of Michael will find a fuller fraternity of association with the glorified finaliter mortals.
    Ajatusleikki sillä, mikä tulee olemaan näiden Luoja-Poikien tehtävänä alustavassa kehkeytymisvaiheessaan olevien ulkouniversumien suhteen, on täysin turhanaikaista. Mutta aina välillä me kaikki antaudumme sellaisiin pohdiskeluihin. Kun tämä neljäs kehitysvaihe saavutetaan, Luoja-Pojasta tulee hallinnollisessa mielessä vapaa; Jumalallinen Hoivaaja yhdistää hoivansa yhä suuremmassa määrin superuniversumin Valtiashengen ja Äärettömän Hengen harjoittamaan huolenpitoon. Uusi ja ylevä suhde näyttää olevan kehittymässä Luoja-Pojan, Luovan Hengen, Iltatähtien, Opettaja-Poikien ja alati enentyvän finaliittikunnan välille.
55:10.9 (634.9) Speculation concerning the function of these Creator Sons in connection with the outer universes now in process of preliminary assembly is wholly futile. But we all engage in such postulations from time to time. On attaining this fourth stage of development the Creator Son becomes administratively free; the Divine Minister is progressively blending her ministry with that of the superuniverse Master Spirit and the Infinite Spirit. There seems to be evolving a new and sublime relationship between the Creator Son, the Creative Spirit, the Evening Stars, the Teacher Sons, and the ever-increasing finaliter corps.
    Mikäli Mikael koskaan poistuisi Nebadonista, Gabrielista tulisi epäilemättä pääasiallinen hallintovallan käyttäjä, ja hänen työtoverinaan olisi siinä tapauksessa Isä-Melkisedek. Samalla kaikille vakinaisten kansalaisten luokille, sellaisille kuin Aineellisille Pojille, univitatia-olennoille, midsoniiteille, susatia-olennoille ja Henkeen fuusioituneille kuolevaisille, myönnettäisiin uusi status. Mutta niin kauan kuin evoluutio jatkuu, universumin hallinnossa tarvitaan serafeja ja arkkienkeleitä.
55:10.10 (635.1) If Michael should ever leave Nebadon, Gabriel would undoubtedly become chief administrator with the Father Melchizedek as his associate. At the same time new status would be imparted to all orders of permanent citizenship, such as Material Sons, univitatia, midsoniters, susatia, and Spirit-fused mortals. But as long as evolution continues, the seraphim and the archangels will be required in universe administration.
    Olemme kuitenkin vakuuttuneita kahdesta spekulaatioidemme yksityiskohdasta: Mikäli Luoja-Poikien on määrä päätyä ulkouniversumeihin, Jumalalliset Hoivaajat epäilemättä seuraavat heidän mukanaan. Olemme yhtä varmat siitä, että Melkisedekeiden on määrä jäädä alkuperäisuniversumeihinsa. Olemme sitä mieltä, että Melkisedekien on määrä näytellä yhä vastuullisempaa osaa paikallisuniversumin hallituksessa ja hallinnossa.
55:10.11 (635.2) We are, however, satisfied regarding two features of our speculations: If the Creator Sons are destined to the outer universes, the Divine Ministers will undoubtedly accompany them. We are equally sure that the Melchizedeks are to remain with the universes of their origin. We hold that the Melchizedeks are destined to play ever-increasingly responsible parts in local universe government and administration.

11. Pien- ja suursektorivaiheet

11. The Minor and Major Sector Stages

    Superuniversumin pien- ja suursektorit eivät ole suoranaisesti mukana valoon ja elämään asettumisen kaavassa. Tällainen evolutionaarinen edistyminen liittyy yksiköksi käsitettyyn paikallisuniversumiin, ja se koskee vain paikallisuniversumin rakennusosasia. Superuniversumi asettuu valoon ja elämään, kun kaikki sen rakenteeseen kuuluvat paikallisuniversumit ovat tällä tavoin täydellistyneitä. Mutta yksikään seitsemästä superuniversumista ei ole saavuttanut edistystasoa, joka edes etäisesti muistuttaisi tällaista tilannetta.
55:11.1 (635.3) Minor and major sectors of the superuniverse do not figure directly in the plan of being settled in light and life. Such an evolutionary progression pertains primarily to the local universe as a unit and concerns only the components of a local universe. A superuniverse is settled in light and life when all of its component local universes are thus perfected. But not one of the seven superuniverses has attained a level of progression even approaching this.
    Piensektorikausi. Niin pitkälle kuin meidän on mahdollista tehdä asiasta havaintoja, vakiintumisen viides eli piensektorivaihe koskee yksinomaan sadan yhteen liittyneen paikallisuniversumin fyysistä statusta ja rinnakkain tapahtuvaa vakiintumista superuniversumin pysyviin virtapiireihin. Kaikesta päätellen ketkään muut kuin voimakeskukset kumppaneineen eivät ole osallisina näissä aineellisen luomistuloksen uudelleenryhmittelyissä.
55:11.2 (635.4) The minor sector age. As far as observations can penetrate, the fifth or minor sector stage of stabilization has exclusively to do with physical status and with the co-ordinate settling of the one hundred associated local universes in the established circuits of the superuniverse. Apparently none but the power centers and their associates are concerned in these realignments of the material creation.
    Suursektorikausi. Mitä tulee kuudenteen vaiheeseen eli suursektorivakiintumiseen, voimme siitä esittää vain arvailuja, sillä kukaan meistä ei ole ollut tällaista tapahtumaa todistamassa. Voimme lausua silti koko joukon väittämiä niiden hallinnollisten ja muiden uudelleenjärjestelyjen luonteesta, joita tällainen asuttujen maailmojen ja niiden universumiryhmittymien pitkälle edistynyt status luultavasti toisi mukanaan.
55:11.3 (635.5) The major sector age. Concerning the sixth stage, or major sector stabilization, we can only conjecture since none of us have witnessed such an event. Nevertheless, we can postulate much concerning the administrative and other readjustments which would probably accompany such an advanced status of inhabited worlds and their universe groupings.
    Koska piensektoristatus koskee rinnasteista fyysistä tasapainoa, niin päättelemme siitä, että suursektoriyhdistymisessä on kysymys tietyistä uusista saavutustasoista älyllisyyden alalla, kenties joistakin pitkälle menevistä saavutuksista kosmisen viisauden ylivertaisessa toteutumisessa.
55:11.4 (635.6) Since the minor sector status has to do with co-ordinate physical equilibrium, we infer that major sector unification will be concerned with certain new intellectual levels of attainment, possibly some advanced achievements in the supreme realization of cosmic wisdom.
    Teemme johtopäätöksiä uudelleenjärjestelyistä, jotka todennäköisesti liittyisivät evolutionaarisen edistymisen tähän mennessä saavuttamattomien tasojen todellistumiseen, tarkkailemalla tällaisista saavutuksista yksittäisissä maailmoissa ja näillä vanhemmilla ja suuresti kehittyneillä sfääreillä elävien yksittäisten kuolevaisten kokemuksissa esiin nousevia tuloksia.
55:11.5 (635.7) We arrive at conclusions regarding the readjustments which would probably attend the realization of hitherto unattained levels of evolutionary progress by observing the results of such achievements on the individual worlds and in the experiences of individual mortals living on these older and highly developed spheres.
    Tehtäköön selväksi, että universumin tai superuniversumin hallintomekanismit ja hallitusmenetelmät eivät voi yksittäisen asutun planeetan tai yhdenkään tällaisella sfäärillä elävän yksittäisen kuolevaisen evolutionaarista kehitystä tai hengellistä edistymistä millään tavoin rajoittaa tai viivyttää.
55:11.6 (635.8) Let it be made clear that the administrative mechanisms and governmental techniques of a universe or a superuniverse cannot in any manner limit or retard the evolutionary development or spiritual progress of an individual inhabited planet or of any individual mortal on such a sphere.
    Joistakin vanhemmista universumeista tapaamme valon ja elämän viidenteen ja kuudenteen vaiheeseen — jopa pitkälle seitsemänteen aikakauteen — asettuneita maailmoja, joiden paikallisjärjestelmät eivät ole vielä asettuneet valoon. Nuoremmat planeetat saattavat viivyttää järjestelmän yhdistymistä, mutta se ei vähimmässäkään määrin estä vanhemman ja pidemmälle ehtineen maailman edistymistä. Myöskään ympäristöstä johtuvat rajoitukset — edes eristetyssä maailmassa — eivät voi pilata yksittäisen kuolevaisen henkilökohtaista tavoitteisiin pääsyä; ihmisenä ihmisten joukossa Jeesus Nasaretilainen saavutti henkilökohtaisesti valon ja elämän statuksen Urantialla yli tuhat yhdeksänsataa vuotta sitten.
55:11.7 (635.9) In some of the older universes we find worlds settled in the fifth and the sixth stages of light and life—even far extended into the seventh epoch—whose local systems are not yet settled in light. Younger planets may delay system unification, but this does not in the least handicap the progress of an older and advanced world. Neither can environmental limitations, even on an isolated world, thwart the personal attainment of the individual mortal; Jesus of Nazareth, as a man among men, personally achieved the status of light and life over nineteen hundred years ago on Urantia.
    Tarkkailemalla, mitä kauan sitten vakiintuneissa maailmoissa tapahtuu, pääsemme kohtuullisen luotettaviin johtopäätöksiin siitä, mitä tapahtuu kokonaisen superuniversumin asettuessa valoon, vaikkakaan emme voi esittää luotettavia väittämiä siitä, mitä tapahtuu, sitten kun seitsemän superuniversumia vakautuvat.
55:11.8 (636.1) It is by observing what takes place on long-settled worlds that we arrive at fairly reliable conclusions as to what will happen when a whole superuniverse is settled in light, even if we cannot safely postulate the event of the stabilization of the seven superuniverses.

12. Seitsemäs eli superuniversumivaihe

12. The Seventh or Superuniverse Stage

    Emme kykene esittämään positiivisia ennusteita siitä, mitä tapahtuisi, jos superuniversumi asettuisi valoon, sillä tällainen tapahtuma ei ole koskaan faktuaalistunut. Päättelemme Melkisedekien opetuksista, joille ei ole koskaan esitetty vastaväitteitä, että ajallis-avaruudellisten luomistulosten jokaisen yksikön koko organisaatioon ja hallintoon tehtäisiin laajakantoisia muutoksia, jotka ulottuisivat asutuista maailmoista aina superuniversumin päämajaan asti.
55:12.1 (636.2) We cannot positively forecast what would occur when a superuniverse became settled in light because such an event has never factualized. From the teachings of the Melchizedeks, which have never been contradicted, we infer that sweeping changes would be made in the entire organization and administration of every unit of the creations of time and space extending from the inhabited worlds to the superuniverse headquarters.
    Yleisesti uskotaan, että suuret joukot muutoin vakinaista tehtävää vailla olevia luotujen kolminaistamia poikia on määrä koota vakiintuneiden superuniversumien päämajoihin ja alajakautumien pääkaupunkeihin. Tällä ennakoitaneen sitä, että joskus sinne saapuu ulkoavaruudesta tulevia olentoja, jotka ovat matkalla Havonaan ja Paratiisiin; mutta todellisuudessa emme tätä tiedä.
55:12.2 (636.3) It is generally believed that large numbers of the otherwise unattached creature-trinitized sons are to be assembled on the headquarters and divisional capitals of the settled superuniverses. This may be in anticipation of the sometime arrival of outer-spacers on their way in to Havona and Paradise; but we really do not know.
    Uskomme, että jos ja kun superuniversumi asettuisi valoon ja elämään, nykyisin Korkeimman neuvojina toimivista Kvalifioimattomista Valvojista muodostuisi superuniversumin päämajamaailmaan korkea-arvoinen hallinnollinen elin. Nämä ovat absoniittisten hallintoviranomaisten suhteen suoraan yhteydenpitoon kykeneviä persoonallisuuksia, jotka superuniversumin vakiintuessa aktivoituvat yhdessä hetkessä. Vaikka nämä Kvalifioimattomat Valvojat ovat luomistuloksen pitkälle ehtineissä evolutionaarisissa yksiköissä toimineet kauankin neuvojina ja neuvonantajina, he eivät ota vastuulleen hallinnollisia velvollisuuksia, ennen kuin Korkein Olento on toimivaltansa puolesta täysivaltainen.
55:12.3 (636.4) If and when a superuniverse should be settled in light and life, we believe that the now advisory Unqualified Supervisors of the Supreme would become the high administrative body on the headquarters world of the superuniverse. These are the personalities who are able to contact directly with the absonite administrators, who will forthwith become active in the settled superuniverse. Although these Unqualified Supervisors have long functioned as advisers and counselors in advanced evolutionary units of creation, they do not assume administrative responsibilities until the authority of the Supreme Being becomes sovereign.
    Korkeimman Kvalifioimattomat Valvojat, jotka toimivat laaja-alaisemmin tämän aikakauden kuluessa, eivät ole finiittisiä, absoniittisia, perimmäisiä eivätkä infiniittisiä; he ovat korkeimmuutta ja edustavat vain Korkeinta Jumalaa. He ovat ajallis-avaruudellinen korkeimmuuden henkilöitymä, ja he eivät sen vuoksi toimi Havonassa. He toimivat vain korkeimpina yhdentäjinä. He saattavat mahdollisesti olla mukana universumin heijastusmekanismissa, mutta emme ole siitä varmoja.
55:12.4 (636.5) The Unqualified Supervisors of the Supreme, who function more extensively during this epoch, are not finite, absonite, ultimate, or infinite; they are supremacy and only represent God the Supreme. They are the personalization of time-space supremacy and therefore do not function in Havona. They function only as supreme unifiers. They may possibly be involved in the technique of universe reflectivity, but we are not certain.
    Kenelläkään meistä ei ole tyydyttävää käsitystä siitä, mitä tapahtuu, sitten kun suuruniversumi (seitsemän superuniversumia, sellaisina kuin ne ovat riippuvuussuhteessa Havonaan) kokonaisuudessaan asettuu valoon ja elämään. Tämä tapaus on epäilemättä oleva iäisyyden aikakirjoissa keskusuniversumin ilmaantumisen jälkeen syvällekäyvin tapahtuma. Jotkut ovat sitä mieltä, että Korkein Olento itse on ilmaantuva henkipersoonaansa verhoavasta Havonan mysteeristä ja asettuva asumaan seitsemännen superuniversumin päämajaan ajallisuuden ja avaruuden täydellistyneiden luomistulosten kaikkivaltiaana ja kokemuksellisena hallitsijana. Mutta todellisuudessa emme sitä tiedä.
55:12.5 (636.6) None of us entertain a satisfactory concept of what will happen when the grand universe (the seven superuniverses as dependent on Havona) becomes entirely settled in light and life. That event will undoubtedly be the most profound occurrence in the annals of eternity since the appearance of the central universe. There are those who hold that the Supreme Being himself will emerge from the Havona mystery enshrouding his spirit person and will become residential on the headquarters of the seventh superuniverse as the almighty and experiential sovereign of the perfected creations of time and space. But we really do not know.
    [Esittänyt muuan Urantian Arkkienkelineuvoston palvelukseen väliaikaisesti osoitettu Voimallinen Sanansaattaja.]
55:12.6 (636.7) [Presented by a Mighty Messenger temporarily assigned to the Archangel Council on Urantia.]



Back to Top