Urantia-kirjan
IV OSA. Jeesuksen elämä ja opetukset
Luku 126
Kaksi ratkaisevan tärkeää vuotta
Kaksi ratkaisevan tärkeää vuotta
Paper 126
The Two Crucial Years
The Two Crucial Years
KAIKISTA Jeesuksen maisen elämän kokemuksista hänen neljästoista ja viidestoista ikävuotensa olivat ratkaisevimmat. Sen jälkeen kun hän alkoi tiedostaa oman jumalallisuutensa ja oman kohtalonsa ja, ennen kuin hän pääsi laaja-alaiseen yhteydenpitoon sisimmässään olevan Suuntaajan kanssa, nämä kaksi vuotta olivat hänen Urantialla elämänsä monivaiheisen elämän koettelevimmat. Tämä kaksivuotinen ajanjakso nimenomaan on se, jota sopisi kutsua suureksi koetukseksi, varsinaiseksi kiusaukseksi. Koskaan ei kukaan ihmisnuori nuoruuden ensimmäisiä hämmentyneisyyksiä ja sopeutumisongelmia läpikäydessään ole kokenut ankarampaa koetusta kuin Jeesus siirtyessään lapsuudesta varhaismiehuuteen.
126:0.1 (1386.1)
OF ALL Jesus’ earth-life experiences, the fourteenth and fifteenth years were the most crucial. These two years, after he began to be self-conscious of divinity and destiny, and before he achieved a large measure of communication with his indwelling Adjuster, were the most trying of his eventful life on Urantia. It is this period of two years which should be called the great test, the real temptation. No human youth, in passing through the early confusions and adjustment problems of adolescence, ever experienced a more crucial testing than that which Jesus passed through during his transition from childhood to young manhood.
Tämä Jeesuksen nuoruudenaikaisen kehityksen tärkeä vaihe alkoi, kun Jerusalemin-vierailu päättyi ja hän palasi Nasaretiin. Aluksi Maria oli onnellinen ajatuksesta, että hän oli vielä kerran saanut pikkupoikansa takaisin, että Jeesus oli palannut kotiin ja olisi kuuliainen poika — ei niin, että hän olisi joskus ollut jotakin muuta — ja että hän vastaisuudessa olisi vastaanottavaisempi sen suhteen, mitä hän suunnitteli hänen tulevan elämänsä varalle. Mutta hänen paistattelunsa äidille ominaisten harhakuvitelmien ja tiedostamattoman perheylpeyden päivänpaisteessa oli jäävä lyhyeksi; varsin pian hän olisi kokeva entistäkin täydellisemmän pettymyksen. Poika oli aina vain enemmän isänsä seurassa, yhä harvemmin hän kääntyi ongelmineen äitinsä puoleen, samalla hänen kummatkin vanhempansa yhä harvemmin käsittivät, miten hänen mielenkiintonsa alituiseen vaihteli hänen pohdiskellessaan, milloin tämän maailman asioita, milloin omaa suhdettaan Isänsä asioiden toimittamiseen. Suoraan sanoen he eivät ymmärtäneet häntä, mutta he totisesti rakastivat häntä.
126:0.2 (1386.2)
This important period in Jesus’ youthful development began with the conclusion of the Jerusalem visit and with his return to Nazareth. At first Mary was happy in the thought that she had her boy back once more, that Jesus had returned home to be a dutiful son—not that he was ever anything else—and that he would henceforth be more responsive to her plans for his future life. But she was not for long to bask in this sunshine of maternal delusion and unrecognized family pride; very soon she was to be more completely disillusioned. More and more the boy was in the company of his father; less and less did he come to her with his problems, while increasingly both his parents failed to comprehend his frequent alternation between the affairs of this world and the contemplation of his relation to his Father’s business. Frankly, they did not understand him, but they did truly love him.
Iän karttuessa Jeesuksen juutalaisia kohtaan tuntema sääli ja rakkaus syvenivät, mutta vuosien vieriessä hänen mielessään kehittyi yhä syvempi ja oikeudentuntoinen mielipaha siitä, että Isän temppelissä oli poliittisin perustein nimitettyjä pappeja. Jeesus tunsi suurta kunnioitusta vilpittömiä fariseuksia ja rehellisiä kirjanoppineita kohtaan, mutta tekopyhiä fariseuksia ja epärehellisiä teologeja hän halveksi, ja hän suhtautui ylenkatseisesti kaikkiin uskonnollisiin johtajiin, jotka eivät olleet vilpittömiä. Tarkastellessaan, keitä Israelin johtajat oikein olivat, hän tunsi joskus kiusausta suhtautua suopeasti mahdollisuuteen, että hänestä tulisi juutalaisten odottama Messias, mutta milloinkaan hän ei antanut periksi tällaiselle houkutukselle.
126:0.3 (1386.3)
As he grew older, Jesus’ pity and love for the Jewish people deepened, but with the passing years, there developed in his mind a growing righteous resentment of the presence in the Father’s temple of the politically appointed priests. Jesus had great respect for the sincere Pharisees and the honest scribes, but he held the hypocritical Pharisees and the dishonest theologians in great contempt; he looked with disdain upon all those religious leaders who were not sincere. When he scrutinized the leadership of Israel, he was sometimes tempted to look with favor on the possibility of his becoming the Messiah of Jewish expectation, but he never yielded to such a temptation.
Kertomus hänen sankariteoistaan Jerusalemin temppelin viisaiden keskuudessa tuotti mielihyvää koko Nasaretille, eritoten hänen entisille synagogakoulun opettajilleen. Jonkin aikaa jokainen suu puhui hänestä ylistävin sanoin. Koko kylä muisteli puheissaan, miten viisas ja miten ylistettävän hyväkäytöksinen hän oli ollut jo lapsuudessa, ja kaikki ennustivat, että hänestä olisi tuleva Israelin suuri johtaja; lopultakin Galilean Nasaretista ilmestyisi todellakin suuri opettaja. Ja he kaikki odottivat aikaa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias, jotta hänen voitaisiin sallia vakituisesti sapattina lukea ääneen pyhiä kirjoituksia synagogassa.
126:0.4 (1386.4)
The story of his exploits among the wise men of the temple in Jerusalem was gratifying to all Nazareth, especially to his former teachers in the synagogue school. For a time his praise was on everybody’s lips. All the village recounted his childhood wisdom and praiseworthy conduct and predicted that he was destined to become a great leader in Israel; at last a really great teacher was to come out of Nazareth in Galilee. And they all looked forward to the time when he would be fifteen years of age so that he might be permitted regularly to read the Scriptures in the synagogue on the Sabbath day.
Tämä on hänen neljännentoista syntymäpäivänsä kalenterivuosi. Hänestä oli tullut hyvä ikeentekijä, mutta myös telttakangas- ja nahkatyöt sujuivat häneltä oivallisesti. Hänestä oli myös hyvää vauhtia kehittymässä mainio kirvesmies ja puuseppä. Tämän vuoden kesällä hän teki useita retkiä Nasaretin luoteispuolella sijaitsevan kukkulan laelle siellä rukoillakseen ja mietiskelläkseen. Hän alkoi vähin erin tulla yhä tietoisemmaksi maan päälle suorittamansa lahjoittautumisen luonteesta.
126:1.1 (1387.1)
This is the calendar year of his fourteenth birthday. He had become a good yoke maker and worked well with both canvas and leather. He was also rapidly developing into an expert carpenter and cabinetmaker. This summer he made frequent trips to the top of the hill to the northwest of Nazareth for prayer and meditation. He was gradually becoming more self-conscious of the nature of his bestowal on earth.
Alun toista sataa vuotta aiemmin tämä kukkula oli ollut ”Baalin korkea paikka”, ja nyt se oli Israelin maineikkaan pyhän miehen Simeonin haudan sijaintipaikka. Tämän Simeoninkukkulan laelta Jeesus katseli Nasaretia ja ympäröivää maaseutua. Hänellä oli tapana suunnata katseensa kohti Megiddoa ja muistella tarinaa siitä, kuinka Egyptin armeija voitti ensimmäisen suuren voittonsa Aasiassa; ja miten myöhemmin muuan toinen tällainen armeija nujersi Juudan kuninkaan Joosian. Hänen ei tarvinnut siirtää katsettaan kauas nähdäkseen Ta’anakin, jossa Debora ja Baarak nujersivat Siiseran. Matkan päästä hän erotti Dootanin kukkulat, joista hänelle oli opetettu, että Joosefin veljet siellä myivät tämän orjaksi Egyptiin. Sitten hän tapasi kääntää katseensa Eebaliin ja Gerissimiin ja kerrata mielessään perimätietoja, jotka kertoivat Abrahamista, Jaakobista ja Abimelekistä. Ja tällä tavoin hän muisteli ja pohdiskeli mielessään isänsä Joosefin kansan historiallisia ja perimätiedon kertomia tapahtumia.
126:1.2 (1387.2)
This hill, a little more than one hundred years previously, had been the “high place of Baal,” and now it was the site of the tomb of Simeon, a reputed holy man of Israel. From the summit of this hill of Simeon, Jesus looked out over Nazareth and the surrounding country. He would gaze upon Megiddo and recall the story of the Egyptian army winning its first great victory in Asia; and how, later on, another such army defeated the Judean king Josiah. Not far away he could look upon Taanach, where Deborah and Barak defeated Sisera. In the distance he could view the hills of Dothan, where he had been taught Joseph’s brethren sold him into Egyptian slavery. He then would shift his gaze over to Ebal and Gerizim and recount to himself the traditions of Abraham, Jacob, and Abimelech. And thus he recalled and turned over in his mind the historic and traditional events of his father Joseph’s people.
Tämän vuoden alkupuolella Joosef järjesti niin, että hänen Nasaretissa ja Kapernaumissa olevasta omaisuudestaan kertyvät tulot pantiin säästöön, jotta niillä olisi kustannettu Jeesuksen monivuotinen opiskelu Jerusalemissa, sillä oli suunniteltu, että Jeesus lähtisi Jerusalemiin seuraavan vuoden elokuussa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias.
Käsillä olevan vuoden alussa sekä Joosef että Maria tunsivat tavan takaa epävarmuutta siitä, mikä heidän esikoispoikansa kohtalo tulisi olemaan. Hän oli kieltämättä lahjakas ja rakastettava lapsi, mutta häntä oli toden totta vaikea ymmärtää, hänestä oli tosiaankin vaikea päästä perille, ja toisaalta taas mitään tavatonta tai yliluonnollista ei koskaan tapahtunut. Pojastaan ylpeä äiti oli kymmenet kerrat henkeään pidätellen odottanut kohta näkevänsä poikansa suorittavan jonkin yli-inhimillisen teon tai ihmeen, mutta joka kerta hänen toiveensa murskautuivat julmaan pettymykseen. Ja tämä kaikki oli lannistavaa, jopa masentavaa. Tuonaikaiset hartaat ihmiset uskoivat vakaasti, että profeetat ja lupauksen miehet toivat julki kutsumuksensa ja loivat jumalallisen arvovaltansa aina siten, että he suorittivat yliluonnollisia tekoja ja tekivät ihmeitä. Mutta Jeesus ei tehnyt kumpaakaan, ja sen vuoksi hänen vanhempiensa hämmentyneisyys kävi sitä pahemmaksi mitä enemmän he pohtivat hänen tulevaisuuttaan.
126:1.5 (1387.5)
By the beginning of this year both Joseph and Mary entertained frequent doubts about the destiny of their first-born son. He was indeed a brilliant and lovable child, but he was so difficult to understand, so hard to fathom, and again, nothing extraordinary or miraculous ever happened. Scores of times had his proud mother stood in breathless anticipation, expecting to see her son engage in some superhuman or miraculous performance, but always were her hopes dashed down in cruel disappointment. And all this was discouraging, even disheartening. The devout people of those days truly believed that prophets and men of promise always demonstrated their calling and established their divine authority by performing miracles and working wonders. But Jesus did none of these things; wherefore was the confusion of his parents steadily increased as they contemplated his future.
Nasaretilaisperheen kohentunut taloudellinen asema kuvastui monin tavoin myös kotipiirissä. Hankittiin muun muassa lisää niitä sileitä valkoisia tauluja, joita käytettiin kirjoitusalustana hiilellä kirjoitettaessa. Jeesus sai luvan aloittaa uudelleen musiikkituntinsa; hän oli tavattoman ihastunut harpun soittamiseen.
126:1.6 (1387.6)
The improved economic condition of the Nazareth family was reflected in many ways about the home and especially in the increased number of smooth white boards which were used as writing slates, the writing being done with charcoal. Jesus was also permitted to resume his music lessons; he was very fond of playing the harp.
Kaikki sujui hyvin siihen kohtalokkaaseen tiistaipäivään saakka syyskuun 25:ntenä, jolloin Sepforiista saapuva viestinviejä toi tähän nasaretilaiskotiin traagisen uutisen, joka kertoi Joosefin loukkaantuneen vakavasti nostopuomin pudottua hänen päälleen kuvernöörin virka-asunnon rakennustyömaalla. Sepforiista saapunut viestintuoja oli matkallaan Joosefin kotiin pysähtynyt hetkeksi työpajalla ja ilmoittanut Jeesukselle tämän isää kohdanneesta tapaturmasta, ja he menivät yhdessä Jeesuksen kotiin kertomaan murheellisen uutisen Marialle. Jeesus tahtoi siitä paikasta lähteä isänsä luo, mutta Maria ei halunnut kuullakaan muusta kuin, että hänen itsensä oli kiiruhdettava miehensä rinnalle. Hän määräsi, että Jaakob, joka oli tuolloin kymmenvuotias, tulisi hänen mukaansa Sepforiin, kun Jeesus puolestaan jäisi kotiin nuorempien lasten luo siksi, kunnes hän palaisi, sillä hän ei tiennyt, miten vakavasti Joosef oli loukkaantunut. Mutta Joosef menehtyi vammoihinsa, ennen kuin Maria ehti paikalle. He toivat hänet Nasaretiin, ja seuraavana päivänä hänet laskettiin haudan lepoon isiensä viereen.
126:2.1 (1388.1)
All did go well until that fateful day of Tuesday, September 25, when a runner from Sepphoris brought to this Nazareth home the tragic news that Joseph had been severely injured by the falling of a derrick while at work on the governor’s residence. The messenger from Sepphoris had stopped at the shop on the way to Joseph’s home, informing Jesus of his father’s accident, and they went together to the house to break the sad news to Mary. Jesus desired to go immediately to his father, but Mary would hear to nothing but that she must hasten to her husband’s side. She directed that James, then ten years of age, should accompany her to Sepphoris while Jesus remained home with the younger children until she should return, as she did not know how seriously Joseph had been injured. But Joseph died of his injuries before Mary arrived. They brought him to Nazareth, and on the following day he was laid to rest with his fathers.
Juuri kun kaikki tuntui sujuvan hyvin, juuri kun tulevaisuus väikkyi valoisana, silloin kohtalon julmalta näyttävä käsi iski maahan tämän nasaretilaisperhekunnan päämiehen; tämän kodin asiat menivät sekaisin, ja jokainen Jeesusta ja hänen tulevia opintojaan koskeva suunnitelma sortui. Tämä kirvesmiehen alku, joka vastikään oli täyttänyt neljätoista vuotta, heräsi tietoisuuteen siitä, että hänen nuoren ihmisolemuksensa oli otettava harteilleen vastuu leskeksi jääneen äitinsä ja kahdeksan sisaruksensa — joista yksi ei ollut vielä edes syntynyt — hoitamisesta sen lisäksi, että hänen oli täytettävä taivaallisen Isänsä antama tehtävä, jonka mukaan hänen oli tuotava esille jumalallinen olemus maan päällä eläen ja lihaksi ruumiillistuneena. Tästä nasaretilaisnuorukaisesta tuli nyt tämän yhtäkkiä turvattomaksi jääneen perheen ainoa tuki ja turva. Näin annettiin niiden Urantialla luonnolliseen järjestykseen kuuluvien tapahtumien tapahtua, jotka pakottaisivat tämän nuoren kohtalon miehen jo näin varhaisessa vaiheessa kantamaan raskaat mutta varsin kasvattavat ja kuriin pakottavat velvollisuudet, jotka johtuivat siitä, että hänestä tuli ihmisperheen pää, että hänestä tuli isä omille veljilleen ja sisarilleen, että hänen oli tuettava ja suojeltava äitiään, että hänen oli toimittava isänsä kodin varjelijana, sen ainoan kodin, jonka hän tässä maailmassa eläessään tuli tuntemaan.
126:2.2 (1388.2)
Just at the time when prospects were good and the future looked bright, an apparently cruel hand struck down the head of this Nazareth household, the affairs of this home were disrupted, and every plan for Jesus and his future education was demolished. This carpenter lad, now just past fourteen years of age, awakened to the realization that he had not only to fulfill the commission of his heavenly Father to reveal the divine nature on earth and in the flesh, but that his young human nature must also shoulder the responsibility of caring for his widowed mother and seven brothers and sisters—and another yet to be born. This lad of Nazareth now became the sole support and comfort of this so suddenly bereaved family. Thus were permitted those occurrences of the natural order of events on Urantia which would force this young man of destiny so early to assume these heavy but highly educational and disciplinary responsibilities attendant upon becoming the head of a human family, of becoming father to his own brothers and sisters, of supporting and protecting his mother, of functioning as guardian of his father’s home, the only home he was to know while on this world.
Jeesus otti ilomielin kantaakseen velvollisuudet, jotka hänen harteilleen niin odottamatta sysättiin, ja hän kantoi ne uskollisesti loppuun asti. Yksi hänen elämänsä suuri ongelma ja ennakoitu vaikeus ainakin oli nyt traagisesti ratkennut: nyt hänen ei enää odotettaisi lähtevän Jerusalemiin siellä rabbien johdolla opiskellakseen. Mitään ei tarvitsisi koskaan muuttaa sen väitteen osalta, kun sanottiin, ettei Jeesus ”istunut kenenkään ihmisen jalkojen juuressa”. Hän oli aina halukas ottamaan oppia vaikkapa pikkulasten joukossa vähäisimmältä, mutta hänen totuudenopettajan arvovaltansa ei milloinkaan ollut peräisin ihmislähteistä.
126:2.3 (1388.3)
Jesus cheerfully accepted the responsibilities so suddenly thrust upon him, and he carried them faithfully to the end. At least one great problem and anticipated difficulty in his life had been tragically solved—he would not now be expected to go to Jerusalem to study under the rabbis. It remained always true that Jesus “sat at no man’s feet.” He was ever willing to learn from even the humblest of little children, but he never derived authority to teach truth from human sources.
Sitä mukaa kun vuodet kuluivat, sitä useammin tämä Nasaretin nuori kirvesmies arvioi jokaista yhteiskunnan instituutiota ja jokaista uskonnon menettelytapaa aina samaa mittapuuta käyttäen: Mitä se tekee ihmissielun hyväksi; tuoko se Jumalan ihmisen luo; tuoko se ihmisen Jumalan luo? Vaikkei tämä nuorukainen kokonaan lyönyt laimin elämänalueita, jotka liittyvät virkistäytymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, yhä enemmän hän kuitenkin omisti aikansa ja tarmonsa vain kahden tarkoitusperän hyväksi: omasta perheestään huolehtimiseen ja valmentautumiseen Isänsä taivaallisen tahdon täyttämiseen maan päällä.
126:2.5 (1388.5)
As the years passed, this young carpenter of Nazareth increasingly measured every institution of society and every usage of religion by the unvarying test: What does it do for the human soul? does it bring God to man? does it bring man to God? While this youth did not wholly neglect the recreational and social aspects of life, more and more he devoted his time and energies to just two purposes: the care of his family and the preparation to do his Father’s heavenly will on earth.
Perheen taloudelliset asiat sujuivat edelleen kohtalaisen mutkattomasti, sillä heidän hallussaan oli Joosefin kuoleman aikoihin melkoinen rahamäärä. Jo varhaisessa vaiheessa Jeesus osoitti omaavansa terävää arvostelukykyä liikeasioissa ja viisautta raha-asioissa. Hän ei nuukaillut mutta oli kuitenkin tarkka; hän oli säästäväinen mutta antelias. Hän osoittautui isänsä pesän viisaaksi ja pystyväksi hoitajaksi.
126:2.7 (1389.2)
The economic affairs of the family continued to run fairly smoothly as there was quite a sum of money on hand at the time of Joseph’s death. Jesus early demonstrated the possession of keen business judgment and financial sagacity. He was liberal but frugal; he was saving but generous. He proved to be a wise and efficient administrator of his father’s estate.
Mutta huolimatta kaikesta, mitä Jeesus ja nasaretilaisnaapurit kykenivät tekemään saadakseen tämän kodin ilmeen iloisemmaksi, suru kuitenkin heitti varjonsa niin Marian kuin lastenkin päälle. Joosef oli poissa. Joosef oli ollut epätavallisen hyvä aviomies ja isä, ja he kaikki kaipasivat häntä. Ja sitä traagisemmalta tuntui ajatella, että hän oli kuollut, ennen kuin heillä oli ollut mahdollisuutta puhua hänen kanssaan tai kuulla hänen jäähyväissiunauksensa.
126:2.8 (1389.3)
But in spite of all that Jesus and the Nazareth neighbors could do to bring cheer into the home, Mary, and even the children, were overcast with sadness. Joseph was gone. Joseph was an unusual husband and father, and they all missed him. And it seemed all the more tragic to think that he died ere they could speak to him or hear his farewell blessing.
Puheena olevan viidennentoista vuoden keskivaiheilla — ja me laskemme aikaa kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä olevan kalenterin mukaisen emmekä juutalaisen vuoden mukaan — Jeesus oli jo saanut lujan otteen perheensä johtamisesta. Ennen kuin tämä vuosi oli siirtynyt menneisyyteen, heidän säästönsä olivat jo jotakuinkin huvenneet, eivätkä he keksineet tähän pulmaan muuta ratkaisukeinoa kuin, että heidän oli pakko luopua yhdestä niistä Nasaretin taloista, jotka Joosef ja hänen naapurinsa Jaakob olivat omistaneet liikekumppaneina.
126:3.1 (1389.4)
By the middle of this fifteenth year—and we are reckoning time in accordance with the twentieth-century calendar, not by the Jewish year—Jesus had taken a firm grasp upon the management of his family. Before this year had passed, their savings had about disappeared, and they were face to face with the necessity of disposing of one of the Nazareth houses which Joseph and his neighbor Jacob owned in partnership.
Keskiviikkoiltana, huhtikuun 17. päivänä vuonna 9 jKr, syntyi perheen kuopus Ruut, ja Jeesus yritti parhaan kykynsä mukaan astua isänsä paikalle äitinsä lohduttajana ja hoivaajana tämän rasittavan ja varsin murheellisen koettelemuksen aikana. Kukaan isä ei olisi voinut yhtään sen hellemmin ja uskollisemmin rakastaa ja hoivata tytärtään kuin, miten Jeesus lähes kahdenkymmenen vuoden ajan (kunnes hän aloitti julkisen toimintansa) huolehti pikku-Ruutista. Ja hän oli yhtä hyvä isä kaikille muillekin perheensä jäsenille.
126:3.2 (1389.5)
On Wednesday evening, April 17, A.D. 9, Ruth, the baby of the family, was born, and to the best of his ability Jesus endeavored to take the place of his father in comforting and ministering to his mother during this trying and peculiarly sad ordeal. For almost a score of years (until he began his public ministry) no father could have loved and nurtured his daughter any more affectionately and faithfully than Jesus cared for little Ruth. And he was an equally good father to all the other members of his family.
Käsillä olevan vuoden aikana Jeesus muotoili ensimmäisen kerran sen rukouksen, jonka hän myöhemmin opetti apostoleilleen ja jonka monet ovat tulleet tuntemaan ”Isä meidän”-rukouksena. Tavallaan se kehittyi kotialttarin äärellä harjoitetuista rukoushetkistä, joissa he viljelivät monenmuotoisia ylistyksiä ja useita kaavamaisia rukouksia. Isänsä kuoleman jälkeen Jeesus koetti opettaa muita lapsia rukouksissaan tuomaan sanottavansa esille yksilöllisesti, eli jotenkin siihen tapaan kuin hän itse mielellään menetteli, mutta nämä eivät kyenneet ymmärtämään hänen ajatustaan, ja niin heistä poikkeuksetta jokainen halusi turvautua muistamiinsa rukouskaavoihin. Juuri tässä yhteydessä, kun Jeesus pyrki kannustamaan jo varttuneempia veljiään ja sisariaan esittämään rukouksensa yksilöllisesti, hänellä oli tapana koettaa ohjata heitä eteenpäin esittämällä lauseparsia, joista nämä saisivat virikkeitä omiin rukouksiinsa, mutta kävikin ennen pitkää niin — ja ilman että hän olisi niin tarkoittanut — että nämä kaikki alkoivat käyttää rukouskaavaa, joka oli enimmältään rakennettu näistä Jeesuksen opettamista mutta vain virikkeiksi tarkoittamista lauseparsista.
126:3.3 (1389.6)
During this year Jesus first formulated the prayer which he subsequently taught to his apostles, and which to many has become known as “The Lord’s Prayer.” In a way it was an evolution of the family altar; they had many forms of praise and several formal prayers. After his father’s death Jesus tried to teach the older children to express themselves individually in prayer—much as he so enjoyed doing—but they could not grasp his thought and would invariably fall back upon their memorized prayer forms. It was in this effort to stimulate his older brothers and sisters to say individual prayers that Jesus would endeavor to lead them along by suggestive phrases, and presently, without intention on his part, it developed that they were all using a form of prayer which was largely built up from these suggestive lines which Jesus had taught them.
Lopulta Jeesus luopui ajatuksesta saada jokainen perheenjäsen muotoilemaan omaehtoisia rukouksia, ja eräänä lokakuun iltana hän istuutui matalan kivipöydän päällä olevan pienen pullean lampun ääreen ja kirjoitti kultakin sivultaan puolisen metriä pitkälle, sileälle seetripuiselle taululle hiilenpalaa käyttäen rukouksen, josta sitten tuli perheen vakiorukous.
126:3.4 (1389.7)
At last Jesus gave up the idea of having each member of the family formulate spontaneous prayers, and one evening in October he sat down by the little squat lamp on the low stone table, and, on a piece of smooth cedar board about eighteen inches square, with a piece of charcoal he wrote out the prayer which became from that time on the standard family petition.
Ajatusmaailman sekavuus kiusasi Jeesusta puheena olevana vuotena suuresti. Vastuu perheestä oli varsin tehokkaasti karkottanut kaikki ajatukset ryhtyä välittömästi toteuttamaan jotakin toimintasuunnitelmaa, joka olisi ollut vastaus hänen Jerusalemissa tapaamansa vierailijan antamaan kehotukseen ”ryhtyä toimittamaan hänen Isänsä asioita”. Jeesus päätteli aivan oikein, että hänen piti asettaa kaikkien muiden velvollisuuksien edelle huolenpito maisen isänsä perheestä; että elannon hankkimisesta hänen perheelleen täytyi tulla hänen ensimmäinen velvollisuutensa.
126:3.5 (1389.8)
This year Jesus was much troubled with confused thinking. Family responsibility had quite effectively removed all thought of immediately carrying out any plan for responding to the Jerusalem visitation directing him to “be about his Father’s business.” Jesus rightly reasoned that the watchcare of his earthly father’s family must take precedence of all duties; that the support of his family must become his first obligation.
Tämän vuoden kuluessa Jeesus löysi niin kutsutusta Heenokin kirjasta kohdan, jonka vaikutuksesta hän jälkeenpäin otti käyttöön nimityksen ”Ihmisen Poika” kuvaamaan hänen Urantialla suorittamaansa lahjoittautumistehtävää. Hän oli perin pohjin pohtinut ajatusta juutalaisesta Messiaasta ja oli lujasti vakuuttunut siitä, ettei hän tulisi olemaan tuo Messias. Hän halusi auttaa isänsä kansaa, mutta hän ei voinut koskaan kuvitella johtavansa juutalaisten armeijoita Palestiinaa hallitsevan vieraan vallan kukistamiseksi. Hän tiesi, ettei hän milloinkaan istuisi Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa. Hän ei myöskään uskonut, että hänen tehtävänsä olisi yksinomaisesti juutalaisista huolehtivan hengellisen vapahtajan tai moraalinopettajan tehtävä. Sen vuoksi hänen elämäntehtävänään ei voisi missään mielessä olla heprealaiskirjoituksissa esitettyjen kiihkeiden kaipausten ja niin kutsuttujen Messias-profetioiden täyttäminen, ei ainakaan siten kuin juutalaiset nämä profeettojen esittämät ennustukset käsittivät. Samoin hän oli varma siitä, ettei hän koskaan tulisi esiintymään profeetta Danielin hahmottelemana Ihmisen Poikana.
126:3.6 (1390.1)
In the course of this year Jesus found a passage in the so-called Book of Enoch which influenced him in the later adoption of the term “Son of Man” as a designation for his bestowal mission on Urantia. He had thoroughly considered the idea of the Jewish Messiah and was firmly convinced that he was not to be that Messiah. He longed to help his father’s people, but he never expected to lead Jewish armies in overthrowing the foreign domination of Palestine. He knew he would never sit on the throne of David at Jerusalem. Neither did he believe that his mission was that of a spiritual deliverer or moral teacher solely to the Jewish people. In no sense, therefore, could his life mission be the fulfillment of the intense longings and supposed Messianic prophecies of the Hebrew scriptures; at least, not as the Jews understood these predictions of the prophets. Likewise he was certain he was never to appear as the Son of Man depicted by the Prophet Daniel.
Kaikkia näitä ongelmia pohdiskellessaan hän löysi Nasaretin synagogan kirjastosta tutkiskelemiensa apokalyptisten kirjojen joukosta tämän ”Heenokin kirjaksi” kutsutun käsikirjoituksen, ja vaikka hän oli varma siitä, ettei se ollut muinaisen Heenokin kirjoittama, se tuntui hänestä silti varsin kiehtovalta, ja hän luki sen ja luki sen uudelleen monta kertaa. Siinä oli muuan kohta, joka teki häneen erityisen syvän vaikutuksen, kappale, jossa tämä nimitys ”Ihmisen Poika” esiintyi. Tämän niin kutsutun Heenokin kirjan kirjoittaja kertoi enemmänkin tästä Ihmisen Pojasta kuvaillen työtä, jonka tämä tekisi maan päällä, ja selittäen, että tämä Ihmisen Poika oli Isänsä, kaikkien Isän, kanssa kulkenut taivaallisen kirkkauden kartanoissa, ennen kuin hän tuli tähän maailmaan tuomaan pelastusta ihmiskunnalle; ja että tämä oli kääntänyt selkänsä kaikelle tälle loistolle ja kunnialle astuakseen alas maan päälle julistamaan pelastusta hädässä oleville kuolevaisille. Aina kun Jeesus luki näitä kohtia (hyvin ymmärtäen, että suuri osa näihin opetuksiin sekoittuneesta idän mystiikasta oli virheellistä), hän sydämessään vastasi ja mielessään tiedosti, ettei yksikään heprealaiskirjoitusten Messias-ennustuksista, ei yksikään juutalaisesta vapahtajasta kertovista teorioista ollut yhtä lähellä totuutta kuin tuo kertomus, joka oli kätketty tähän vain osittain hyväksyttyyn Heenokin kirjaan. Ja siinä paikassa ja sillä hetkellä hän päätti ottaa ensimmäiseksi epiteetikseen ”Ihmisen Poika”. Ja näin hän tekikin, sitten kun hän myöhemmin aloitti julkisen toimintansa. Jeesuksella oli erehtymätön totuuden tunnistamisen kyky, eikä hän koskaan empinyt omaksua totuutta, mistä lähteestä hyvänsä se näyttikin tulevan.
126:3.8 (1390.3)
While turning all these problems over in his mind, he found in the synagogue library at Nazareth, among the apocalyptic books which he had been studying, this manuscript called “The Book of Enoch”; and though he was certain that it had not been written by Enoch of old, it proved very intriguing to him, and he read and reread it many times. There was one passage which particularly impressed him, a passage in which this term “Son of Man” appeared. The writer of this so-called Book of Enoch went on to tell about this Son of Man, describing the work he would do on earth and explaining that this Son of Man, before coming down on this earth to bring salvation to mankind, had walked through the courts of heavenly glory with his Father, the Father of all; and that he had turned his back upon all this grandeur and glory to come down on earth to proclaim salvation to needy mortals. As Jesus would read these passages (well understanding that much of the Eastern mysticism which had become admixed with these teachings was erroneous), he responded in his heart and recognized in his mind that of all the Messianic predictions of the Hebrew scriptures and of all the theories about the Jewish deliverer, none was so near the truth as this story tucked away in this only partially accredited Book of Enoch; and he then and there decided to adopt as his inaugural title “the Son of Man.” And this he did when he subsequently began his public work. Jesus had an unerring ability for the recognition of truth, and truth he never hesitated to embrace, no matter from what source it appeared to emanate.
Tähän ajankohtaan mennessä hän oli jo jokseenkin perusteellisesti selvittänyt itselleen monta näkökohtaa, jotka liittyivät hänen pian alkavaan työhönsä maailman hyväksi, mutta hän ei näistä seikoista puhunut mitään äidilleen, joka piti yhä lujasti kiinni ajatuksesta, että Jeesus oli juutalaisten Messias.
Tästä alkoi Jeesuksen nuoruusaikojen suuri hämmennys. Päästyään jo jossakin mielessä selvyyteen maan päällä suorittamansa tehtävän luonteesta eli siitä, mitä hänen olisi olla ”toimittamassa Isänsä asioita”, osoittamassa koko ihmiskunnalle Isänsä rakastavaa olemusta, hän alkoi pohdiskella uudelleen niitä pyhien kirjoitusten monia kohtia, joissa puhuttiin kansallisen vapahtajan, juutalaisen opettajan tai kuninkaan, tulemisesta. Mihin tapahtumaan tällaiset profetiat viittasivat? Eikö hän ollutkin juutalainen, vai oliko sittenkään? Kuuluiko hän Daavidin huoneeseen, vai eikö hän kuulunut? Hänen äitinsä vakuutti, että hän kuului; hänen isänsä ratkaisu oli ollut päinvastainen. Hän itse päätteli, ettei hän siihen kuulunut. Mutta olivatko profeetat siis sekaantuneet siinä, mikä olisi Messiaan luonne ja tehtävä?
126:3.10 (1390.5)
The great confusion of Jesus’ younger days now arose. Having settled something about the nature of his mission on earth, “to be about his Father’s business”—to show forth his Father’s loving nature to all mankind—he began to ponder anew the many statements in the Scriptures referring to the coming of a national deliverer, a Jewish teacher or king. To what event did these prophecies refer? Was not he a Jew? or was he? Was he or was he not of the house of David? His mother averred he was; his father had ruled that he was not. He decided he was not. But had the prophets confused the nature and mission of the Messiah?
Voisiko loppujen lopuksi sittenkin olla mahdollista, että hänen äitinsä oli oikeassa? Aikaisemmin kun oli ilmennyt mielipiteiden eroavuutta, hänen äitinsä oli useimmissa asioissa ollut oikeassa. Jos hän olisi uusi opettaja eikä Messias, miten hän siinä tapauksessa tunnistaisi juutalaisen Messiaan, jos sellainen ilmestyisi Jerusalemiin, sillä aikaa kun hän oli suorittamassa tehtäväänsä maan päällä; entä mikä sitten olisi hänen suhteensa tähän juutalaiseen Messiaaseen? Ja millainen suhde hänellä tulisi olla perheeseensä, sitten kun hän olisi aloittanut elämäntehtävänsä? Entä juutalaiseen yhteisöön ja uskontoon, Rooman valtakuntaan, ei-juutalaisiin ja heidän uskontoihinsa? Kutakin näistä suurimerkityksisistä asioista tämä nuori galilealainen punnitsi mielessään ja pohti vakavasti, samalla kun jatkoi töitään höyläpenkkinsä ääressä hankkiessaan suurella vaivalla elannon itselleen, äidilleen ja kahdeksalle muulle nälkäiselle suulle.
126:3.11 (1391.1)
After all, could it be possible that his mother was right? In most matters, when differences of opinion had arisen in the past, she had been right. If he were a new teacher and not the Messiah, then how should he recognize the Jewish Messiah if such a one should appear in Jerusalem during the time of his earth mission; and, further, what should be his relation to this Jewish Messiah? And what should be his relation, after embarking on his life mission, to his family? to the Jewish commonwealth and religion? to the Roman Empire? to the gentiles and their religions? Each of these momentous problems this young Galilean turned over in his mind and seriously pondered while he continued to work at the carpenter’s bench, laboriously making a living for himself, his mother, and eight other hungry mouths.
Jeesuksen syvälliset mietiskelyjaksot, hänen tavan takaa tekemänsä rukousretket kukkulan laelle ja hänen vähän väliä julkituomansa monet kummalliset ajatukset hätäännyttivät hänen äitiään perin juurin. Toisinaan tämä ajatteli, että nuorimies oli järjiltään, mutta sitten hän useimmin sai pelkonsa asettumaan muistaessaan, että hänen poikansa oli loppujen lopuksi kuitenkin lupauksen lapsi ja jollakin tavoin erilainen kuin muut nuoret.
126:3.13 (1391.3)
His profound periods of meditation, his frequent journeys to the hilltop for prayer, and the many strange ideas which Jesus advanced from time to time, thoroughly alarmed his mother. Sometimes she thought the lad was beside himself, and then she would steady her fears, remembering that he was, after all, a child of promise and in some manner different from other youths.
Mutta Jeesus oppi vähitellen olemaan puhumatta kaikista ajatuksistaan, olemaan esittämättä kaikkia käsityksiään maailmalle, edes omalle äidilleen. Tästä vuodesta alkaen Jeesus alkoi aina vain vähemmän tuoda julki, mitä hänen mielessään liikkui. Hän toisin sanoen puhui vähemmän niistä asioista, joita keskitasoinen ihminen ei pystyisi käsittämään, ja joista puhuminen vain johtaisi siihen, että häntä pidettäisiin omituisena tai tavallisista ihmisistä poikkeavana. Kaiken ulospäin näkyvän osalta hän muuttui tavanomaiseksi ja sovinnaiseksi, jos kohta hän samalla kaipasi jotakuta, joka olisi kyennyt ymmärtämään hänen ongelmiaan. Hän kaipasi luotettavaa ja uskottua ystävää, mutta hänen ongelmansa olivat liian monimutkaisia hänen ihmiskumppaniensa käsittää. Epätavallisen tilanteen ainutlaatuisuus pakotti hänet kantamaan taakkansa yksin.
126:3.14 (1391.4)
But Jesus was learning not to speak of all his thoughts, not to present all his ideas to the world, not even to his own mother. From this year on, Jesus’ disclosures about what was going on in his mind steadily diminished; that is, he talked less about those things which an average person could not grasp, and which would lead to his being regarded as peculiar or different from ordinary folks. To all appearances he became commonplace and conventional, though he did long for someone who could understand his problems. He craved a trustworthy and confidential friend, but his problems were too complex for his human associates to comprehend. The uniqueness of the unusual situation compelled him to bear his burdens alone.
Viidennentoista syntymäpäivänsä myötä Jeesus sai virallisesti mahdollisuuden astua sapattina synagogan puhujapulpettiin. Kun oli ollut puute puhujista, oli Jeesusta monet kerrat aikaisemmin pyydetty lukemaan ääneen pyhiä kirjoituksia, mutta nyt oli koittanut päivä, jolloin hän lain mukaan sai esiintyä jumalanpalveluksen toimittajana. Niinpä hashen ensimmäisenä sapattina Jeesuksen viidennentoista syntymäpäivän jälkeen järjesti hänelle tilaisuuden toimittaa synagogan aamupalvelus. Ja kun kaikki Nasaretin uskonveljet olivat koolla, tämä nuori mies sopivat kirjoitusten kohdat valittuaan nousi seisaalleen ja alkoi lukea:
126:4.1 (1391.5)
With the coming of his fifteenth birthday, Jesus could officially occupy the synagogue pulpit on the Sabbath day. Many times before, in the absence of speakers, Jesus had been asked to read the Scriptures, but now the day had come when, according to law, he could conduct the service. Therefore on the first Sabbath after his fifteenth birthday the chazan arranged for Jesus to conduct the morning service of the synagogue. And when all the faithful in Nazareth had assembled, the young man, having made his selection of Scriptures, stood up and began to read:
”Herran Jumalan henki on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on lähettänyt minut viemään hyvää sanomaa nöyrille, sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt, julistamaan kahlehdituille vapautusta ja päästämään hengelliset vangit vapauteen; julistamaan Jumalan mielisuosion vuotta ja Jumalamme tuomion päivää; lohduttamaan kaikkia surevaisia, antamaan heille tuhkan sijalle kauneutta, murehtimisen sijalle riemun voiteluöljyä, ylistyslaulun murhemielisyyden sijalle, niin että heidän nimensä on oleva ’vanhurskauden tammet’, ’Herran istutus’, jolla Hänet seppelöitäköön.
126:4.2 (1391.6)
“The spirit of the Lord God is upon me, for the Lord has anointed me; he has sent me to bring good news to the meek, to bind up the brokenhearted, to proclaim liberty to the captives, and to set the spiritual prisoners free; to proclaim the year of God’s favor and the day of our God’s reckoning; to comfort all mourners, to give them beauty for ashes, the oil of joy in the place of mourning, a song of praise instead of the spirit of sorrow, that they may be called trees of righteousness, the planting of the Lord, wherewith he may be glorified.
”Mitkä olisivat minun tuomiseni käydessäni Herran eteen ja kumartaessani koko maanpiirin Herraa? Kävisinkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuodenvanhoja vasikoita? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet lampaat tai öljyvirrat. Annanko esikoiseni rikkomuksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi? En, sillä Herra on osoittanut meille, oi ihmiset, mikä hyvää on. Ja vaatiiko Herra teiltä muuta kuin, että olette toimissanne oikeudenmukaiset, rakastatte laupeutta ja vaellatte nöyrästi Jumalanne rinnalla?
126:4.5 (1392.3)
“Wherewith shall I come before the Lord, to bow myself before the Lord of all the earth? Shall I come before him with burnt offerings, with calves a year old? Will the Lord be pleased with thousands of rams, ten thousands of sheep, or with rivers of oil? Shall I give my first-born for my transgression, the fruit of my body for the sin of my soul? No! for the Lord has showed us, O men, what is good. And what does the Lord require of you but to deal justly, love mercy, and walk humbly with your God?
”Keneenkä siis te vertaatte Jumalaa, joka istuu korkealla maanpiirin päällä? Kääntäkää katseenne korkeuksiin ja katsokaa: kuka on kaikki nämä maailmat luonut, kuka ne tuo esille järjestyksessä kuin sotajoukon, numeron mukaan, ja kutsuu niitä kaikkia nimeltä. Hän tämän kaiken tekee, koska valtaisa on hänen mahtinsa ja väkevä on hänen voimansa, eikä mikään häneltä jää tekemättä. Hän antaa voimattomalle voimaa ja uupuneet hän virvoittaa. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä menetä rohkeuttasi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua ja minä autan sinua; totisesti minä olen sinua tukeva vanhurskauteni oikealla kädellä, sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi. Ja minä tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: Älä pelkää, sillä minä autan sinua.
126:4.6 (1392.4)
“To whom, then, will you liken God who sits upon the circle of the earth? Lift up your eyes and behold who has created all these worlds, who brings forth their host by number and calls them all by their names. He does all these things by the greatness of his might, and because he is strong in power, not one fails. He gives power to the weak, and to those who are weary he increases strength. Fear not, for I am with you; be not dismayed, for I am your God. I will strengthen you and I will help you; yes, I will uphold you with the right hand of my righteousness, for I am the Lord your God. And I will hold your right hand, saying to you, fear not, for I will help you.
Ja kun hän oli nämä sanat lukenut, hän istuutui paikalleen, ja ihmiset menivät kotiinsa pohdiskellen sanoja, jotka hän oli heille niin lumoavasti esittänyt. Kaupunkilaiset eivät olleet koskaan nähneet häntä niin suurenmoisen juhlallisena; koskaan he eivät olleet kuulleet hänen ääntään niin totta tarkoittavana ja vakavana; koskaan he eivät olleet nähneet häntä niin miehekkäänä ja päättäväisenä, niin arvovaltaa säteilevänä.
126:4.8 (1392.6)
And when he had thus read, he sat down, and the people went to their homes, pondering over the words which he had so graciously read to them. Never had his townspeople seen him so magnificently solemn; never had they heard his voice so earnest and so sincere; never had they observed him so manly and decisive, so authoritative.
Tuona sapatti-iltapäivänä Jeesus nousi Nasaretin kukkulalle yhdessä Jaakobin kanssa. Ja kun he palasivat kotiin, Jeesus kirjoitti hiilellä kreikankieliset kymmenen käskyä kahdelle sileälle laudalle. Myöhemmin Martta väritti ja koristeli nämä taulut, ja ne riippuivat pitkän aikaa seinällä Jaakobin pienen höyläpenkin yläpuolella.
126:4.9 (1392.7)
This Sabbath afternoon Jesus climbed the Nazareth hill with James and, when they returned home, wrote out the Ten Commandments in Greek on two smooth boards in charcoal. Subsequently Martha colored and decorated these boards, and for long they hung on the wall over James’s small workbench.
Jeesus ja hänen perheensä palasivat vähä vähältä aikaisempien vuosien yksinkertaiseen elämäntapaan. Heidän vaatteensa ja jopa heidän ruokansa muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Maitoa, voita ja juustoa heillä toki oli yllin kyllin. Vuodenajasta riippuen he saivat nauttia kulloisistakin puutarhansa antimista, mutta kuukausi kuukauden perään heidän oli pakko harjoittaa entistäkin suurempaa säästäväisyyttä. Heidän aamiaisensa olivat varsin vaatimattomia, sillä he säästivät parhaan ruokansa illalliseksi. Näiden juutalaisten keskuudessa varattomuus ei kuitenkaan merkinnyt yhteiskunnallista alempiarvoisuutta.
126:5.1 (1392.8)
Gradually Jesus and his family returned to the simple life of their earlier years. Their clothes and even their food became simpler. They had plenty of milk, butter, and cheese. In season they enjoyed the produce of their garden, but each passing month necessitated the practice of greater frugality. Their breakfasts were very plain; they saved their best food for the evening meal. However, among these Jews lack of wealth did not imply social inferiority.
Nuorukaisemme oli jo päässyt melko hyvään käsitykseen siitä, miten ihmiset elivät hänen aikanaan. Ja se, miten hyvä ymmärrys hänellä oli kotiaskareista, peltotyöstä ja työskentelystä työpajassa, käy ilmi hänen sittemmin esittämistään opetuksista, joissa varsin monipuolisesti paljastuu hänen läheinen yhteytensä inhimillisen olemassaolon kaikkiin osa-alueisiin.
Näytti siltä, että kaikki Jeesuksen suunnitelmat elämänuran osalta olivat rauenneet. Tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, jos katsoi vain sitä, miten asiat nyt kehittyivät. Mutta hän ei horjunut, hän ei masentunut. Hän eli elämäänsä, päivän kerrallaan, ja suoritti hyvin senhetkisen tehtävänsä ja hoiti uskollisesti silloiseen elämäntilanteeseensa kuuluneet välittömät velvollisuutensa. Jeesuksen elämä on ikuisena lohtuna kaikille pettyneille idealisteille.
126:5.4 (1393.1)
Apparently all Jesus’ plans for a career were thwarted. The future did not look bright as matters now developed. But he did not falter; he was not discouraged. He lived on, day by day, doing well the present duty and faithfully discharging the immediate responsibilities of his station in life. Jesus’ life is the everlasting comfort of all disappointed idealists.
Tavallisena päivätyöläisenä toimivan kirvesmiehen palkka oli vähän kerrallaan laskemassa. Tämän vuoden loppupuolella Jeesus pystyi aamuvarhaisesta iltamyöhään työskentelemällä ansaitsemaan vain suunnilleen kahtakymmentäviittä senttiä vastaavan summan päivässä. Seuraavana vuonna heillä oli vaikeuksia kansalaisveron maksamisessa synagogaverosta ja puolen sekelin temppeliverosta puhumattakaan. Tämän vuoden kuluessa veronkantaja koetti kiskoa Jeesukselta ylimääräisiä veroja uhaten jopa viedä hänen harppunsa.
126:5.5 (1393.2)
The pay of a common day-laboring carpenter was slowly diminishing. By the end of this year Jesus could earn, by working early and late, only the equivalent of about twenty-five cents a day. By the next year they found it difficult to pay the civil taxes, not to mention the synagogue assessments and the temple tax of one-half shekel. During this year the tax collector tried to squeeze extra revenue out of Jesus, even threatening to take his harp.
Viidennentoista ikävuotensa suurimman järkytyksen Jeesus koki, kun hän meni Sepforiin kuulemaan Herodeksen päätöstä tälle jätetystä vetoomuksesta riita-asiassa, joka koski Joosefin rahasaatavia hänen tapaturmaisen kuolemansa ajankohdalta. Jeesus ja Maria olivat toivoneet saavansa melkoisen summan, kun Sepforiissa toimiva rahastonhoitaja taas oli tarjonnut heille aivan mitätöntä rahamäärää. Joosefin veljet olivat vedonneet asiassa itseensä Herodekseen, ja nyt Jeesus seisoi palatsissa ja kuuli Herodeksen lausuvan päätöksenään, ettei Jeesuksen isällä kuolinhetkellään ollut mitään saatavia. Ja tämän epäoikeudenmukaisen päätöksen johdosta Jeesus ei koskaan enää luottanut Herodes Antipakseen. Ei sen vuoksi ole ihmettelemistä, että hän kerran Herodeksesta puhuessaan sanoi: ”Se kettu.”
126:5.7 (1393.4)
The great shock of his fifteenth year came when Jesus went over to Sepphoris to receive the decision of Herod regarding the appeal taken to him in the dispute about the amount of money due Joseph at the time of his accidental death. Jesus and Mary had hoped for the receipt of a considerable sum of money when the treasurer at Sepphoris had offered them a paltry amount. Joseph’s brothers had taken an appeal to Herod himself, and now Jesus stood in the palace and heard Herod decree that his father had nothing due him at the time of his death. And for such an unjust decision Jesus never again trusted Herod Antipas. It is not surprising that he once alluded to Herod as “that fox.”
Tiivis työskentely höyläpenkin ääressä tänä vuonna ja seuraavina vuosina riisti Jeesukselta mahdollisuuden seurustella karavaanimatkustajien kanssa. Perheen omistama karavaanien huoltovarasto oli jo joutunut Jeesuksen sedän haltuun, ja Jeesus työskenteli pelkästään työpajassa, joka sijaitsi heidän kotonaan. Siellä hän oli lähellä Mariaa auttamassa tätä perheen huoltamisessa. Näihin aikoihin hän alkoi lähettää Jaakobia kamelien levähdyspaikalle keräämään tietoja maailman tapahtumista. Tällä tavoin hän koetti pysyä tietoisena siitä, mitä ajassa liikkui.
126:5.8 (1393.5)
The close work at the carpenter’s bench during this and subsequent years deprived Jesus of the opportunity of mingling with the caravan passengers. The family supply shop had already been taken over by his uncle, and Jesus worked altogether in the home shop, where he was near to help Mary with the family. About this time he began sending James up to the camel lot to gather information about world events, and thus he sought to keep in touch with the news of the day.
Mieheksi varttuessaan hän koki kaikki ne ristiriitatilanteet ja hämmennykset, jotka aiempien ja myöhempien aikakausien keskimääräiset nuoret ovat joutuneet kokemaan. Ja se ankara kokemus, että hänen oli hankittava perheensä toimeentulo, oli varmana takeena siitä, ettei häneltä liiennyt aikaa joutavaan mietiskelyyn eikä mystisten mieltymysten tyydyttämiseen.
126:5.9 (1393.6)
As he grew up to manhood, he passed through all those conflicts and confusions which the average young persons of previous and subsequent ages have undergone. And the rigorous experience of supporting his family was a sure safeguard against his having overmuch time for idle meditation or the indulgence of mystic tendencies.
Tuona vuonna Jeesus vuokrasi melkoisen maa-alan aivan heidän kotinsa pohjoispuolelta, ja se jaettiin perheen puutarhapalstaksi. Kullakin varttuneemmista lapsista oli oma kasvimaansa, ja nämä ryhtyivät tiukkaan kilpailuun viljelyponnistuksissaan. Heidän vanhin veljensä vietti joka päivä jonkin hetken puutarhassa heidän kanssaan, silloin kun oli vihannesten viljelykausi. Nuorempien sisarustensa kanssa puutarhassa työskennellessään Jeesus elätteli monet kerrat mielessään sellaista toivetta, että he kaikki asuisivat maatilalla jossakin maaseudulla, jossa he saisivat nauttia tällaisen sidonnaisuuksista vapaan elämäntavan tarjoamasta vapaudesta ja esteettömyydestä. Mutta kylmä tosiasia oli, että he eivät olleet varttumassa maaseudulla. Ja Jeesus, joka oli idealistin lisäksi perin juurin käytännöllinen nuorukainen, kävi järjellä ja tarmolla käsiksi ongelmaansa, sellaisena kuin hän sen näki, ja teki kaiken voitavansa sopeuttaakseen itsensä ja perheensä heidän tilanteensa realiteetteihin ja muokatakseen heidän olosuhteensa sellaisiksi, että ne niin suuressa määrin kuin suinkin mahdollista tyydyttäisivät heidän yksilöllisiä ja yhteisiä mielihalujaan.
126:5.10 (1393.7)
This was the year that Jesus rented a considerable piece of land just to the north of their home, which was divided up as a family garden plot. Each of the older children had an individual garden, and they entered into keen competition in their agricultural efforts. Their eldest brother spent some time with them in the garden each day during the season of vegetable cultivation. As Jesus worked with his younger brothers and sisters in the garden, he many times entertained the wish that they were all located on a farm out in the country where they could enjoy the liberty and freedom of an unhampered life. But they did not find themselves growing up in the country; and Jesus, being a thoroughly practical youth as well as an idealist, intelligently and vigorously attacked his problem just as he found it, and did everything within his power to adjust himself and his family to the realities of their situation and to adapt their condition to the highest possible satisfaction of their individual and collective longings.
Yhteen aikaan Jeesuksella oli aavistuksen verran toivoa siitä, että hän kenties kykenisi kokoamaan sen verran varoja, että ne mahdollistaisivat pienen maatilan oston siinä tapauksessa, että he pystyisivät hankkimaan sen huomattavan summan rahaa, joka oli hänen isänsä saatava Herodeksen palatsissa suoritetusta työstä. Hän oli tosiaankin vakavasti harkinnut tätä suunnitelmaa perheensä siirtämiseksi maaseudulle. Mutta kun Herodes ei suostunut maksamaan heille mitään rahavaroista, jotka olisivat kuuluneet Joosefille, he luopuivat tavoitteestaan päästä maaseutukodin omistajiksi. Tosin on sanottava, että nyt kun heillä sentään oli kolme lehmää, neljä lammasta, kanaparvi, aasi ja koira ja kaiken lisäksi vielä kyyhkysiä, he onnistuivat saamaan melkoisen paljon kokemusta maatilan elämästä. Jopa perheen tenavilla oli suoritettavinaan omat vakinaiset velvollisuutensa siinä tarkkaan laaditussa päiväohjelmassa, joka oli tämän nasaretilaisperheen kotielämälle niin luonteenomainen.
126:5.11 (1393.8)
At one time Jesus faintly hoped that he might be able to gather up sufficient means, provided they could collect the considerable sum of money due his father for work on Herod’s palace, to warrant undertaking the purchase of a small farm. He had really given serious thought to this plan of moving his family out into the country. But when Herod refused to pay them any of the funds due Joseph, they gave up the ambition of owning a home in the country. As it was, they contrived to enjoy much of the experience of farm life as they now had three cows, four sheep, a flock of chickens, a donkey, and a dog, in addition to the doves. Even the little tots had their regular duties to perform in the well-regulated scheme of management which characterized the home life of this Nazareth family.
Viidennentoista vuotensa päättymisen myötä Jeesus päätti sen vaarallisen ja vaikean vaiheen inhimillisessä olemassaolossa, sen siirtymävaiheen kohtalaisen huolettomien lapsuusvuosien ja lähestyvästä miehuudesta tietoisuuden välissä, joka tuo mukanaan monia uusia velvollisuuksia ja mahdollisuuksia hankkia yhä pitemmälle menevää kokemusta jalon luonteenlaadun kehittämisestä. Kausi, jolloin mieli ja ruumis varttuvat, oli päättynyt, ja nyt alkoi tämän nasaretilaisen nuoren miehen varsinainen elämänura.
126:5.12 (1394.1)
With the close of this fifteenth year Jesus completed the traversal of that dangerous and difficult period in human existence, that time of transition between the more complacent years of childhood and the consciousness of approaching manhood with its increased responsibilities and opportunities for the acquirement of advanced experience in the development of a noble character. The growth period for mind and body had ended, and now began the real career of this young man of Nazareth.